torstai 9. huhtikuuta 2015

Imujen suuri koeajo

Tämän epätieteellisen kotitestin ideana on yrittää asettaa omat imut paremmuusjärjestykseen imukyvyn mukaan. Lopulta innostuin niin testiä tehdessäni, että päädyin testaamaan kaikki imut, mitä kotoa löytyi.



Testi suoritettiin näin:

Laitettiin noin kolmen litran vetoinen astia puolilleen vettä ja digitaalisen keittiövaa'an päälle. Merkittiin vesiastian lähtöpaino muistiin (esimerkiksi 1500 g), upotettiin testattava kuiva imu astiaan.Imu nostettiin vedestä ylös siten, että siitä valuva vesi valui takaisin astiaan.


Valumisen loppumiseen käytettiin hyvin epätieteellistä metodia. Valuminen katsottiin loppuneeksi kun tipottain tippuva vesi ei enää näyttänyt vaikuttavan lopputulokseen eli astiaan jäävän veden painoon. Uusi vesiastian paino vähennettiin alkuperäisestä painosta, jolloin tulokseksi saatiin imun sitoma nesteen paino.

Lopputulos merkittiin ylös ja tähän kirjatessani pyöristin lukemat lähimpään 5 grammaan ylös- tai alaspäin.


Ensin imut:

BumGenius Newborn-mikrokuituimu 130 g
Tältä ohuelta lätkältä en paljoa odottanut, mutta se yllättikin positiivisesti! Olen käyttänyt näitä paljon pikkuvauvaiän jälkeen joidenkin muiden imujen lisänä taskuvaipoissa, joten monikäyttöinen tuote.

Charlie Banana koko S mikrokuituimu 195 g
Vaipan kera tulee myyntipakkauksessa kaksi imua. Imut ovat muuten samanlaiset, mutta S-koko on hieman toista lyhyempi. Näin ollen testituloskin on aika samanlainen molemmille.

Charlie Banana koko M-L mikrokuituimu 220 g


Hemp Babies Little Weeds 225 g
Tämä on hyvin ohut mutta imukykyinen tuote, jota olen käyttänyt taskuissa pienen BG:n mikrokuituimun alla. 

gCloth 240 g
gDiaperin valmistama imu on rakennettu: kerros mikrofleeceä, kerros mikrokuitua ja kaksi kerrosta hamppu-puuvillaa (55%, 45%). Imu on käytössä helppo: ohut, imukykyinen ja siinä on ihon kuivana pitävä kerroskin mukana.

BumGenius yhdenkoon mikrokuituimu 250 g
Taskuvaipan mukana tuleva mikrokuituimu, joka oli märkänä turpea kuin upotettu sieni. Yllättävän paljon se vettä sai pidettyä sisällään.

Babyidea Organic Hemp Hour Prefold 250 g
Tätä taittoa on käytetään yleensä päiväunivaipassa, kun tarvitaan hyvää imukykyä. Suosikkien listalle tämä imu ei kuitenkaan pääse, koska siitä tulee mielestäni melko jäykkä ja joustamaton taitto. Päälle laitan vielä BG:n pienen mikrokuituimun.

Muksut Bambuhampputaitto 260 g
(48% bambuviskoosi, 24% puuvilla, 18% polyester, 10% hamppu) Hyvään imuun pesty taitto. Mukavan pehmyt vaipassa, näitä löytyy meiltä useampia. Erinomainen imu taskuun kuin taskuun!

Cosies Unbleached Cotton Prefold koko 2 335 g
Tätä puuvillataittoa käytän gDiaperissa. Ennakkoluulot olivat aiheettomat, sillä tämä imu on osoittautunut aivan loistotuotteeksi! Pehmyt, joustava, hyvä imukyky, eikä unohdeta sopusuhtaista hintaa!



Thirsties Stay Dry Duo Insert 340 g
Kaksiosainen imu koostuu fleecestä ja kahdesta kerroksesta mikrokuitua sekä alempi puolisko viidestä kerroksesta hamppu-puuvillaa (55%, 45%). Odotukset tätä imua kohtaan olivat korkealla, sillä se vaikuttaa todella imukykyiseltä tuotteelta ja olen ollut siihen jokapäiväisessä käytössä erittäin tyytyväinen!

Muksut Bamburaitataitto 365 g
(40% bambuviskoosi, 43% puuvilla, 17% polyester) Iloisen värinen bambutaitto kokoa 35 x 40 cm. Pehmyt luottoimu, jossa neste leviää laajalle alueelle kankaassa.

Thirsties Duo Hemp Prefold koko 2 380 g
Koko 2, joka on kokoa 40,5 x 35,5 cm. Taitto on valmistettu pehmyestä hamppu-puuvillasta (55%, 45%). Tämän prefoldin oletinkin tuottavan tulosta, vaikka se oli vain kolme tai neljä kertaa pesty ennen testiä. Tästä tulee melko kova ja taipumaton pötkö kuorivaippaan, joten se on jäänyt todella vähäiselle käytölle.

Xkko Bambuharso 390 g
Tämä ei ole meillä vaippakäytössä, mutta ajattelin testata kun olin vauhtiin päässyt.

Puuvillaharso 440 g
Ikivanha nuhjuinen harso sitten otti ja pesi koko porukan! Rehellisesti sanottuna näihin harsojen nestemääriin voi suhtautua pienellä varauksella, koska kummankin kohdalla siitä veden tiputtelusta ei tullut loppua millään. Yhtä kaikki, tämä on minun epävirallinen testitulos ja Ikivanha Puuvillaharso voitti imujen suuren koeajon!


Sitten lisäimut:

Thirsties Hemp Inserts koko S 120 g
Kuusi kerrosta Thirsties-laatuista hamppu-puuvillaa (55%, 45%). Tämän voisin testata uudelleen hyvään imuun pestynä.

Myllymuksut Imuiisi 120 g
Hamppu- ja bambufleeceä. Se on ohut ja huomaamaton, mutta se ei jätä vaippaa märäksi...

Little Lamb bambu-lisäimu 120 g
Pieni, pörröinen ja pehmoinen bambu-lisäimu piti pintansa. Todella suosittu lisäimu, missä on kaksi kerrosta bambua.




Little Lamb bambu tuplalisäimu (bamboo insert) 185 g
Muuten sama tuote kuin edellinen, mutta tässä on kahden kerroksen sijasta kolme kerrosta bambua. Little Lamb bambu tuplalisäimu voitti lisäimujen suuren koeajon!



Yhteenveto:

Pelkkä imun vedenkantokyky ei ole millään tavalla järkevä peruste laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Lopulliseen käyttömukavuuteen vaikuttavat eri seikat, kuten tuotteen monikäyttöisyys. On huomattavaa, että mikrokuitu käyttäytyy litimärkänä aivan eri tavoin kuin vaikka hampputaitto. Lisäimujen tehoon olin todella yllättynyt! Niin pienet kangaslätkät ja noin suuri vaikutus!

Jälkiviisaana sanon vielä, että olisi kannattanut rakennella jokin valutuskoukku tai siivilä. Joidenkin valumisen loppumista (ne harsot...) ei jaksanut odottaa loppuun asti.

Tämä testi ei ollut oma idea, vaan olen nähnyt sen eräässä amerikkalaisessa blogissa. Ajatus kestovaippojen imujen testaamisesta oli niin hauska, että pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Testi oli nopea ja helppo suorittaa. Itse tein tämän osissa parin viikon aikana. Kaikki innokkaat testaamaan omat suosikkinsa ja kommentteihin voi lisätä omat epäviralliset testitulokset!


1 kommentti:

  1. Oi, miten mahtavan kokeen olet tehnyt! Oli todella mielenkiintoista lukea eri tuotteiden imukyvystä. Kaupallisten lisäksi olen ommellut itse imuja kierrätysmateriaaleista ja taidanpa tehdä itsekin tämmöisen vertailun jossain vaiheessa. Todella mielenkiintoista!

    VastaaPoista