keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Väriä elämään

Ostin All in one -vaippoja. AIO-vaipat eivät jostain syystä ole aikaisemmin olleet minun juttuni, sen vuoksi olen yhtäaikaisesti yllättynyt ja ylpeä itsestäni. Välillä täytyy astua pois omalta mukavuusalueelta, niinhän sitä sanotaan.

All in one -vaipat ovat niitä helppoja kestovaippoja: nimensä mukaisesti kaikki samassa paketissa. Jos et tiedä mistä on kyse, voit käydä lukemassa lisää "Eri vaippatyypit" - "All in one" -artikkelista.

Minulla oli muutamia AIO-vaippoja, mutta myin ne Tori.fi:n kautta eteenpäin. Meillä oli kahta eri merkkiä, joista toiset olivat yhdenkoon vaippoja ja toiset koon mukaan valmistettuja.

Ja mikä niissä oli vikana? Ensinnäkin ne meidän yhdenkoon AIO-vaipat olivat niin kamalan paksuja möykkyjä vastasyntyneelle, että ne olivat alkuun pannassa sen vuoksi. Senkään jälkeen niitä ei tullut käytettyä, vaan ne kiikkuivat pyykkinarulle unohdettuina viikkotolkulla ennen kuin muistin napata ne taas käyttöön. Lopulta myin pois kolme kuukautta vanhat vaipat, joita oli käytetty jokaista korkeintaan kolme kertaa.

Toiseksi syyksi mainitsisin helppouden. Kuulostaa kummalliselta ongelmalta, mutta mun luonteeseen ei sovi sellainen valmisratkaisu. Pitää jotain saada muuttaa ja tuunata. Pikkuisen säätää ja rakennella. Taskuvaipat on juuri tällaisen taittoimun viikaajan valinta!


Tykkään ja seuraan Facebook-sivua "bumGenius". Siellä oli jonkun aikaa sitten heitetty kysymys, että mikä BumGenius-vaippa on suosikkisi. Vastauksia oli tullut todella paljon ja ajattelin, että helppo homma: kaikki ovat vastanneet 4.0. Eipä ollutkaan näin! Taskuvaipat olivat aivan häviöllä AIO-vaipoille! Noin äkkiä vilkaistuna Freetime ja Elemental olivat saaneet yhtä paljon kannatusta. Elementalia kehuttiin ohueksi vaipaksi ja Freetimella joku mainitsi vauvansa pärjäävän yön yli. Joku kertoi vaipattaneensa pelkillä Elementaleilla lapsensa vastasyntyneestä kuivaksi. Kovassa käytössä puuvillaimut olivat kiinnityskohdistaan hieman vaurioituneet, mutta kirjoittaja kehui vaippojen vielä toimivan moitteetta.

Eihän näin moni voi olla väärässä! Oliko minulla vain sattumalta huonoja kokemuksia AIO-vaipoista?


Tämä asia selviää testaamalla! Upeat uutuusvärit Jolly ja Stellar ovat vihdoin saapuneet Suomeen! Tilasin Pienten Parhaaksi -verkkokaupasta kaksi erilaista BumGenius-AIO-vaippaa: Elementalin väriä Jolly ja Freetimen värissä Stellar. Mainoskuvat Stellar-väristä eivät tee sille oikeutta - väri on paljon hienompi luonnossa! Uudet vaipat pääsevät heti kovaan käyttöön ja niistä on luvassa jonkun ajan kuluttua Vauhtiveikon testit.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti