maanantai 13. huhtikuuta 2015

Vauhtiveikon Vauhtikiisseli

Meidän pihalla kasvaa jos jonkinlaista marjapehkoa. Yleensä keitän kaikki marjat mehuiksi, mutta viime syksynä pakastin osan sadosta. "Pian se kevät tulee ja keittelette vauvalle kiisselit omista marjoista." Näinhän siinä kävi ja herkullisia kiisseleitä keitelläänkin!


Ohje vauvan marjakiisseliin löytyy Valion sivuilta. Tästä helpolla matematiikalla laskin, että 9 dl marjasosetta tarvitsee 1,2 litraa vettä ja 6 rkl perunajauhoja. Kiisseli tulee niin nopeasti, että sen voisi aivan hyvin keittää aina tuoreen parin päivän välein. Peruslaiskana ihmisenä minä haluan saada paljon valmista kerralla ja pakastan kiisselit pilttipurkeissa. Purkkeihin kannattaa tulostaa etiketit. Muuten niistä ei tiedä kukaan, että mitä kiisseliä missäkin purkissa on.

Vauhtiveikon Vauhtikiisseliin tulee paria eri marjaa. Olemme kokeilleet aikaisemmin sekoitukset "Punaherukka & mustaherukka" ja "Mansikka & punainen karviainen". Näistä ensimmäisistä kiisseleistä otin tarkasti kaikki ylimääräiset kuoret ja roskat pois siten, että ensin soseutin marjat sauvasekoittimella ja sen jälkeen vielä painelin siivilän läpi. Vauhtiveikko syö Vauhtikiisselin aina puuron kera ja mitä happamampi, sitä parempi.


Uusin kiisselisatsi tehtiin "Mustaherukka & karviainen". Näitä en enää siivilöinyt ja lisäsin varaan desin sokeria kattilalliseen. Kokeileva vauvakeittiö jää jännityksellä odottamaan, minkälainen koostumus tähän erään tulee pakastettaessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti