tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sormiruokailijan nakkisoppa


Meillä tykätään laittaa nopeita ja helppoja arkiruokia, varsinkin lounaan tulee valmistua kaiken muun puuhan ohessa. Vauhtiveikko pitää kovasti nakeista ja valitsin tällä kertaa kaupasta vähän parempia nakkeja. Tässäpä meidän vinkki helpoksi sadepäivän lounasruuaksi.


Maailman helpoin nakkisoppa:
2 perunaa
2 porkkanaa
2 Jyvä Broiler kolme juustoa -nakkia

Kuori kasvikset ja pilko ne sekä nakit pieniksi annospaloiksi. Keittoaika 10-15 minuuttia. Helppo syödä lusikalla, pikkuhaaukalla tai vaikka sormin.


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Masut ja Minimiit

Minulla olikin hieman erilainen sunnuntaipäivä tänään, sillä olin Oulun Vadelmatarhalla Masut ja Minimiit -tapahtumassa mukana esittelemässä kestovaippoja. Joko Vadelmatarhan kirppis on sinulle entuudestaan tuttu? Vadelmatarhalla voi myydä lastenvaatteita joko itsepalvelupöydissä tai vaikkapa täyspalvelusopimuksella, jolloin Vadelmatarha hoitaa kaiken tuotteiden hinnoittelusta lähtien. Ihanan helppo tapa laittaa pienet vauvanvaatteet kiertoon! Vadelmatarhalla voi myös pysähtyä kahville ja pikkuväellekin löytyy viihtyisä leikkinurkkaus. Voin vinkata myös, että Kestovaippayhdistyksen jäsenet saavat Vadelmatarhan itsepalvelupuolelle hyvän edun.


Tänä viikonloppuna Vadelmatarhalla oli lapsiperheille sekä odottajille paljon nähtävää. Paikan päällä pääsi tutustumaan mm. hypnosynnytykseen, kantoliinoihin, imetystukeen ja kestovaippailuun. 

Esittelypöydälle valikoin mukaan tavaraa sekä omasta vaippavalikoimasta että Oulun kestovaippalainaamon vapaina olleista lainapakkauksista. 



Vaippojen lisäksi mukana oli pari PUL-pussia, näpsy, hoitoliinoja, riisipaperia ja liivinsuojia. Nelituntinen meni nopeasti ja kestovaippapisteellä riitti vierailijoita. Kestovaippailun perusteiden lisäksi aiheeksi nousi myös yövaippailu sekä harkkahousut! Kiinnostuneita oli niin paljon, että ajankuluksi mukaan otettu käsityö sai odotella laukussa. 


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Puolitoistavuotiaan kuulumiset

Vauhtiveikosta on kasvanut jo puolitoistavuotias villiveikko. Vauhtia ja vaaratilanteita riittää ja äidin syke pomppaa tappiin useita kertoja päivän aikana. Vikkeläliikkeinen pikkupoika ehtii joka paikkaan ja uimahallilla kateellisena silmäilen niitä äitejä, joiden lapset odottavat kiltisti sillä aikaa, kun äiti käy suihkussa. Onneksi meidän Vauhtiveikko ei ole kuitenkaan ainut karkailija enkä minä siis ainut pikkuhoususillaan nakukarkulaisen perään säntäävä äiti. Nämä ovat niitä muistoja, joita muistellaan haikeudella vanhoilla päivillä!



Vikkelä puolitoistavuotias kiipeää ketterästi mihin vain eikä poikaa uskalla jättää valvomatta moneksikaan sekunniksi. Joskus haaveilen lapsiturvallisesta kodista, missä koko keittiö on turvalukossa ja huonekalutkin on nostettu seinille. Tähän asti olemme kuitenkin pärjänneet ilman lapsilukkoja, meillä on ainoastaan portaikon alapäässä portti. Porttia käytetään silloin, kun halutaan sulkea koirat yläkertaan esimerkiksi lapsivieraitten vuoksi, tai silloin kun tuntuu ettei Vauhtiveikko keksi mitään muuta puuhaa kuin portaissa kiipeilyn.

Rataslenkillä poika haluaisi mieluiten kävellä itse. Ja yleensä aivan eri suuntaan kuin kaikki muut, tai vähintäänkin siksakkia tietä pitkin. Kevään rapakot ja jäiset hanget houkuttelevat tutkimaan ja parhaat rapakot juostaan muutamaan kertaan edestakaisin ennen kuin matka taas jatkuu. Onneksi koirat on opetettu käyttäytymään rataslenkillä rauhallisesti, muuten tällä porukalla ei yksin uskaltaisi kävelylle lähteäkään.

Puolituoistavuotisneuvolassa kävimme toteamassa, että kaikki mitat kasvavat tasaisesti. Pituutta on jo 81,5 cm ja painoa 11,4 kg. Vauhtiveikko ei ole ollut Brion puisista rakennuspalikoista laisinkaan kiinnostunut kotona, mutta yllätyksekseni rakensi viiden palikan tornin neuvolassa!