sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Vauhtiveikon lammaspata ja vinkit lihan pakastamiseen vauvalle

Lampaasta saa mitä herkullisimman padan ja ruoka tarvitsee vain keitettyä riisiä kaveriksi. Aikuisille kokatessa aineksista on helppo ottaa osa erilleen ja tehdä vauvalle oma lammaspata. Vauhtiveikolle on tehty lammaspataa jo aikaisemminkin ja se on aina maistunut hyvällä ruokahalulla. Lohi ja lammas tuntuvat aina kelpaavan!

Kasvissoseet ostan yleensä valmisruokina purkeissa. Liha- ja kalatuotteissa teemme kuitenkin omat valintamme ja Vauhtiveikon liharuuat ovat valmistuneet muille kokkaamisen ohella. Liha on helppo pakastaa valmiiksi kerta-annoksiksi, yksinkertaiset vinkit reseptin alla. Päivän liha- tai kala-ateria on helppo valmistaa sulattamalla annospala pakastimesta ja lämmittämällä kasvissose lisäksi.


Vauvan lammaspata

Tarvitaan:
100 g lampaan sisäfile
1/2 porkkana
1/6 sipuli
1 rkl tomaattimurskaa

1. (Riippuen käyttämästäsi lihasta siivoa siitä kalvot ja muut ylimääräiset pois.) Kuutioi liha.
2. Kuori porkkana ja sipuli, kuutioi pieneksi
3. Lihakuutiot paistetaan ruokaöljyssä ruskeaksi pinnalta, käytä myös porkkana ja sipuli pannulla
4. Kaikki uunipataan, sekaan myös tomaattimurskaa. Lisää vettä kunnes lihat peittyy
5. Paista 175 asteessa 2-3 h


Vinkit lihan pakastamiseen

Lammaspata valmistuu suussasulavan pehmeäksi uunissa. Otetaan padasta liha sipuleineen ja porkkanoineen leikkuulaudalle ja hienonnetaan hieman veitsellä. Jos vauva on todella tarkka ruuan suutuntumasta, voi lihan soseuttaa vaikka sauvasekoittimella.

Vauvalle lihan päiväannos on teelusikallinen ja helpoiten liha on käytettävissä valmiina annospaloina. Minä käytän leivontamittaa, johon taputan sormella lihan ikään kuin muottiin. Meidän pyöreästä mitasta liha lähtee helposti toisesta reunasta sormella työntämällä (kuva alla) eikä annospalojen tekemiseen kauaa mene. Liha-annokset voi pakastaa suoraan kannellisiin rasioihin tai jos tila pakastimessa ja rasiat on kortilla voi lihat ensin pakastaa jonkin levyn päällä (esim. vuoan kansi) ja siirtää pakasteina rasioihin. Tärkein vinkki loppuun: Muistakaahan merkitä pakastusrasian kanteen sisältö ja päiväys!






Näyttää tulevan kaunis päivä

Kauniita päiviä on jo tälle kevättä riittänytkin! Auringon paisteesta olemme nautiskelleet ratasretkillä ja tarvitsevathan autoilevatkin pikkupojat aurinkolasit. Vauhtiveikko sai ensimmäiset aurinkolasit pari kuukautta sitten. Ne olivat aluksi tosi hyvät ja istuivat hyvin, mutta viime aikoina jokin on Vauhtiveikkoa laseissa tympäissyt. Poika kiskoo ne jatkuvasti pois päästä. Pari kertaa olen huomannut painautumia nenän pielessä ja silmän yläpuolella: olisiko aika kokeilla jotain toisia laseja?

Uudet lasit haimme silmälasiliikkeestä. Saranattomat Julbo-lasit kietoituvat pään ympäri ja lisäksi sangoissa on takana nauha, jotta lasit pysyvät kaikkien vauhdikkaitten veikkojen menossa mukana. Lapsi oppii Julbo Looping -lasien käytön nopeasti itsekin, koska ne voi pukea päähän kummin päin vain!

Aurinkolasit kannattaa käydä sovittamassa liikkeessä. Näidenkin lasien kokoluokitukset ovat mitä sattuu, sillä pian 8 kuukauden ikäinen Vauhtiveikko käyttää jo Julbo Looping 3:a.

Julboja saa mitä hienoimmissa väreissä, katsokaapas miten upeat rillit Vauhtiveikon isä valitsi!



lauantai 30. toukokuuta 2015

Juhlahumua ja lasit kuohuvaa

Valmistujaispäivä! Kesän aloitimme juhlatunnelmissa mekin, sillä meillä oli kahdet ylioppilasjuhlat tänään. Toiset naapurissa ja toiset pois muuttaneen naapurin luona. Etiketti on jotenkin muuttunut, sillä ennen vanhaan ylioppilasjuhlille ei kutsuttu vaan sinne vain mentiin. Minun mielestäni kutsu oli mukava saada, joten tämä etikettimuutos on kerrassaan super fine!

Minulla on joitain raskauskiloja (kuinka pitkään tämä selitys menee läpi?) vielä taakkana ja ainainen vaatteiden sovitus oli keskivertoa nöyryyttävämpää. Siis mikään ei mennyt päälle! Tai näytti kamalalta päällä. Jotain sentään löytyi eikä aivan nakusillaan tarvinnut kyläilemään lähteä. Onneksi kengät eivät välitä painon heilahtelusta.


Vauhtiveikolle löytyi juhlavaatteet kavereilta saaduista vaatteista! Pitäisi useamminkin pukea poika kunnon kamppeisiin, kun niitä kerran on. Olimme jo aikeissa lähteä ensimmäisestä kyläpaikasta, kun huomasin Vauhtiveikon jääneen suustansa kiinni. Siis aivan kirjaimellisesti: poika oli meille entuudestaan vieraan miehen sylissä sohvalla ja ihasteli värikästä kravaattia!


perjantai 29. toukokuuta 2015

Kurkistus kesän pehmopakettiin

Alun perin gDiaper-systeemi rantautui meille Vauhtiveikon ollessa viisikuinen. Aika pian pojan paino alkoi lähestyä kahdeksaa kiloa, jolloin koon M gPantsit olivat mielestäni enää juuri ja juuri sopivat. Tykkäsin kuitenkin näistä vaipoista niin paljon, että halusin hankkia uudet L-koon housut pojalle käyttöön.


Uudet housut ovat väreissä Great Orange ja Gigabyte Blue. Alkuperäinen aikomus oli tilata kesän uutuus Gone Sailing. Aivan supersuloinen raitahousu. Siinä kävi lopulta niin, että tämä malli oli minulla StoffyWeltin ostoskorissa päiväkausia ja kun vihdoin minulla oli aikaa hoitaa tilaus loppuun asti, se olikin loppuunmyyty. Kyllä. Otti. Päähän. Onneksi vaihtoehtoja on kuitenkin vaikka kuinka, ja olen näihin pöksyihin todella tyytyväinen! Tykkään tuosta oikeastaan sinisestä enemmän, vaikka se oli minun varaväri.

Photo gDiapers / gNappies

Aivan parasta tässä on se, että aikaisemmin ostamani gPouchit ja kaikki niihin sopivat imut käyvät nyt L-koon housuihin. M, L ja XL -koon gPantseissa käytetään samaa gPouchia, joten lapsen kasvaessa uusitaan vain päällimmänen kerros.

Kokoero M:n ja L:n välillä on aika iso. Alla näkyy kuvassa vaalean sininen L-koon pökä ja päällä vihreä gPant koossa M. Uusissa housuissa on selvästi parempi istuvuus ja kuitenkin kasvunvaraa. M-koko kävi reisien kohdalta ahtaaksi.


Kesän pikkureissuja varten tilasin myös kunnon vaippapussin! Tästä on jo tovi haaveiltukin: Planet Wise wetbag M-koossa. Valitsin sellaisen kuosin, jota voin käyttää pitkään. En halunnut mitään pienten poikien robottikuvia, koska aion käyttää tätä vielä sen eläköidyttyä vaippakäytöstä. Kuosi Jewel Woods viehätti ja siinä on hyvät värit. M-koon pussiin luvataan mahtuvan 4 - 6 vaippaa, mutta minusta tuo vetää noin tuplaten tämän määrän. Sanoisinpa, että tuo pussi on kokoluokkaa just perfekt! Sinne mahtuu melkoisesti tavaraa, mutta se on niin pieni, että sen viitsii raahata mukaan yhden vaipankin takia (vaikka neuvolareissulle). Kallis pirulainen oli, mutta kyllä sitä on kovasti kehuttu.

Planet Wise, vaippa kuvassa vain koon hahmottamisen vuoksi
eli hienosti ilmaistuna "kuvausrekvisiittaa"

Yksi jenkkipalstoilla paljon kehuttu tuote piti napata testiin: Rumparooz-kuori. Rumparooz-kuorta saa kahdessa eri koossa. Ykköskoko on tarkoitettu vastasyntyneille ja isompi on One size -vaippa, jonka voi säätää kokoihin 4 - 15 kg. Väreissä ja kuoseissa on vara valita, minulle Quinn oli helppo valinta.

Otin samalla lisää imuja. Viimeksi ostin oikein kunnon sekamelskan, melkeinpä kaikkia mitkä käy isompaan gPouchiin. Nopeasti sieltä valikoitui omat suosikit ja nyt tilasin niitä lisää. Thirsties Stay Dry Duo Insert on todella monipuolinen tuote, en ole vielä löytänyt vaippaa missä sitä ei voisi käyttää! gDiaperin lisäksi täytän niillä jos jonkinlaisia taskuvaippoja ja olen kokeillut Flip-kuorivaippaan ja uuteen Rumparooz-kuoreenkin jo niitä.

Ylläolevassa kuvassa hyvin havainnoitavissa, mitä parin kuukauden jatkuva pyykkääminen tekee valkoiselle tuotteelle. Ensinnäkin käytetty imu on reilun sentin suuntaansa pienempi, asiaan kuuluvaa kutistumista. Pinnan fleece on näköjään hieman nuhjaantunut uuteen verrattuna. Lisätilaukseen pääsi myös gDiaperin oma imu gCloth. Jos tykkään Thirsties-imuista ainakin kuuhun ja takaisin, nämä eivät aivan yllä samaan, mutta hyvänä kakkosena tulevat silti.

torstai 28. toukokuuta 2015

Kankaiset ruokalaput

Pikkuvauva ei pienenä kauaa pysy! Näin kaikki varoittelevat tuoreita vanhempia, mutta sen ajankulun ymmärtää vasta sitten, kun sitä itse elää. Pian vauva maistelee jo ensimmäisiä ruoka-aineita. Kummissaan hän mukeltelee niitä kielen päällä ja työntää ne lopulta takaisin suusta ulos. Muutaman päivän päästä syöminen alkaa jo sujumaan ja alkaa olla aika tutustua uuteen makuun!

Porkkanasose ja bataattisose
(jääpalapusseissa pakastettu)

Vauvan ruokailuun ja syömisen opetteluun liittyy paljon mukavia muistoja ja erilaisia vaiheita. Tarpeellisena varusteena ensimetreiltä lähtien muistojen tiellä mukana kulkee ruokalappu. Tämä lapsiperheen arjen ahertaja pääsee usein kuin huomaamatta valokuviinkin mukaan.

Kankaisia ruokalappuja on runsaat valikoimat. Plussaa annan siitä, että näitä saa erittäin suloisilla kuoseilla ja usea suomalainen yrittäjä valmistaa näitä. Solmittavat narut mahdollistavat taitavalle rusetin solmijalle portaattoman kiinnityksen, mutta ainakin meillä Vauhtiveikko nykii etupuolelta lappua alaspäin samalla kun minä yritän sitoa solmua. Solmittava ei siis käy, mutta näitähän saa myös tarrakiinnityksellä! Äitiyspakkauksessa (2014) tulleessa Finlaysonin ruokalapussa on säädettävä tarrakiinnitys. Tämä on tärkeä yksityiskohta, sillä liian löysälle jääneen ruokalapun kaula-aukosta valuvat soseet leukaa pitkin suoraan vaatteille.

Tarrakiinnitteisiä ruokalappuja, 
toisessa säädettävä kaulanympärystää

Kankaisten ruokalappujen puhdistaminen tuntui aina vaikealta. Meiltä ei löytynyt sopivaa paikkaa keittiön altaassa huuhdeltujen kangaslappujen kuivaamiseen ja ne valuttivat vettä milloin hanan päälle hylättynä ja milloin kaapinoven vetimessä lavuaarin päällä roikkuen. Eivätkä ne syöntien välissä ehtineet kuivuakaan. Pyykinpesukoneessa ne puhdistuivat aina hyvin ja vaivatta.

Viimeinen niitti näiden kangaslappujen kanssa oli se, kun koko syönti tuntui menevät lappujen repimiseen pois kaulasta tai ruokalapun työntäminen sosetta täynnä olevaan suuhun. Kokeilin, en tykännyt!


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mitä on PUL? / PUL - what is it?

Ilman vedenpitävää kerrosta kestovaippailu ei onnistuisi. Tai ainakin se olisi aikalailla hankalampaa. Kankaat täytyy käsitellä, jotta ne saadaan vedenpitäviksi. Yleisin käytössä oleva tapa on (Polyurethane Laminate) polyuretaanilaminointi eli PUL-käsittely.

Without the waterproof layer one couldn't manage cloth diapering. Or at least it would be a whole lot more difficult. To become water resistant the fabric needs to be treated. The most common process is Polyurethane Laminating, PUL.

Oletko koskaan miettinyt, mitä vaippojen PUL tarkoittaa? Kaikki kestovaippailevat äidit tietävät, että se on se vedenpitävä mutta hengittävä kerros, joka tekee nykyajan kestovaippailusta niin helppoa ja mukavaa. Mutta mitä se oikeasti on? Tämä on erittäin mielenkiintoinen aihe, sillä mitä enemmän tästä etsii tietoa sitä vähemmän sitä löytyy. Ja mitä enemmän tästä aiheesta lukee, sitä enemmän kaikki asiat ja termit menevät sekaisin. Itse kiinnostuin tästä, kun ostin vaipan, jonka PUL-kankaan valmistaja markkinoi olevan ympäristöystävällistä.

Have you ever stopped to think what PUL stands for? Every cloth diapering mom know it is the waterproof and breathing layer that makes today's cloth diapering so easy. But what does it all really mean? This is a very interesting subject. The more you try to find information the less you can find it. And the more you read about it the more you get confused. Personally I got curious about this when I bought a diaper that the manufacturer says having environmental PUL. 

Tämän blogipostauksen kirjoittamisessa minua on auttanut ystävällinen mies toiselta puolelta maapalloa. GreenBeans Australia on perheomisteinen yritys, joka myy kaikkea kestovaippojen valmistamiseen tarvittavaa. Hamish Russilla oli aikaa vastata kysymyksiini PUL-teknologioista ja niiden ympäristönäkökohdasta. Kiitokset vielä kerran!

I got help writing this post from a friendly man from the other side of the Globe. GreenBeans Australia is a family owned business. They sell everything you need to make your own cloth diapers. Mr. Hamish Russ had the time to answer my questions about PUL technologies and their environmental aspects. Once again I thank you!

Hakusanalla "polyuretaanipinnoite" tulee linkkejä rakennusteollisuuden ja koneteollisuuden sivuille. Teknologiaa käytetään mm. ovien laminointiin, urheiluvälineisiin ja -varusteisiin sekä autoiverhoilutuotteisiin. Laajempi listaus TPU:n käyttökohteista löytyy American Chemistry Council.

When searching the web with "polyurethane lamination" you will get hits to sites of construction industry and machine industry.  This technology is used for laminating door, sports gear and apparell, and for car interiors. A list of the usage of TPU is found here: American Chemistry Council.

Thermoplastic Polyurethane TPU on kankaalle levitettävä kalvo. Polyuretaanilaminointi on prosessi, missä TPU laminoidaan kankaalle. TPU kiinnittyy kankaaseen joko käyttämällä liuotinta tai PUR-teknologiaa.

Thermoplastic Polyurethane TPU is a sheet that is applied to the fabric. Polyurethane lamination is a process where TPU is laminated on to a fabric. TPU is bonded to the fabric by using a polyurethane based adhesive using either the solvent or PUR technology.

PUR on prosessi, missä liimaa lämmitetään, jolloin liima sulaa ja jäähtyessään PUL tarttuu kankaaseen. Huono puoli tässä on se, että lämmitettäessä tällaista PUL-kangasta yli 60 asteen laminointi irtoaa. Tässäkö vastaus siihen, miksi jotkut kestovaipat hajoavat kuivausrummussa?

PUR is a process where glue chips are heated to liquify them and when cooling the PUL sticks to fabric. The bad side to this is that re-heating such PUL fabric over 60 degrees the lamination falls off. Is this the answer to why some cloth diapers break down in the dryer?

GreenBeansin omistajan herra Russin mukaan paras metodi vaippakankaan laminointiin on liuottimien käyttö. Liuottimet muodostavat rikkoutumattoman liitoksen, jonka ansiosta PUL kestää pyykkäyksen vuosien ajan. GreenBeans on erikoistunut valmistamaan PUL-kankaita erityisesti vaippateollisuutta varten ja yritys pyrkii valmistamaan ensisijaisesti laadukkaita tuotteita. Minäkin aivan innostuin GreenBeansin verkkokaupassa! Kankaat vaikuttavat erittäin laadukkailta ja niitä saa monissa kauniissa väreissä. Sieltä saa myös TSI-settejä taskuvaipoille ja linkin kaavoihin. Settiin kuuluu oman valinnan mukaan PUL-kangas ja joko microfleece ja polyestermokka, Lastin-joustonauha ja tarraa. Hintakin oli mielestäni kohtuullinen: kaikki tarvittava yhteensä n. 9 euroa. Kunnes huomasin, että tarvikkeet riittävät kolmeen taskuvaippaan!

The owner of GreenBeans, Mr. Russ, says that the best method for laminating the fabric for diaper industry is by using solvents. This lamination process forms an unbreakable bond that stands the laundering for many years. GreenBeans is specialized in manufacturing PUL fabrics for the use of diaper industry and the priority of the company is to make high quality products. I got all excited at the GreenBeans web store! The fabrics seem top quality and they come in many beautiful colors. They also sell DIY kits for pocket diapers and there is a link to a pattern. The kit comes with a piece of PUL fabric and either microfleece or suedecloth of your own choosing, some Lastin and Hook & Loop. I thought that the price was alright: everything you need for approx 9 Euros. And then I realized the kit contains everything for three pocket diapers!

Entäpä ympäristönäkökulma? Voiko jompaa kumpaa teknologiaa markkinoida toista vihreämpänä vaihtoehtona? Ympäristönäkökulmasta ajateltuna lopputuote on sama PUL-pinnoitettu kangas. Molemmat teknologiat käyttävät kemikaaleja, mutta liimalla sidottu laminointi voi rikkoontua nopeammin ja tuote päätyy sen vuoksi nopeammin kaatopaikalle. Kaikkein ympäristöystävällisin kuori on villahousut.

What about environmental values? Can either of the technologies be marketed as a greener choice? From an environmental aspect the end products is the same PUL fabric. Both technologies use chemicals but the PUL fabric manufactured with glue can break more easily and the product end up in the landfill sooner. The most environmental cover for diaper is wool pants.

Asiasta kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoa hakusanoilla PUR ja TPU ja "solvent lamination".

Still interested? Try searching the web for PUR or TPU or "solvent lamination".

tiistai 26. toukokuuta 2015

Vaihteeksi siellä eri supermarketissa

Kävimme pitkästä aikaa Citymarketissa. Pitkästä ja pitkästä... Lähin iso marketti ei ole Cittari, joten siellä ei joka viikko tule käytyä. Näissä vieraissa marketeissa tulee aina vain piipahdettua eikä siellä tarvitse seikkailla täyden ostoskärryn kanssa. Isommat ruokaostokset tehdään sitten "lähikaupassa", koska niin on totuttu tekemään. Näinhän se menee: tutussa marketissa ostoskärry täytetään vaikka huivi silmillä niillä samoilla peruselintarvikkeilla ja vieraassa kaupassa ihastellaan ajan kanssa, että "katsopas kun on edullista kahvia".

Jokunen viikko sitten minulla pisti silmään Kodin Ykkösessä Orthexin lasten ruokailutuotteet. En ole aikaisemmin niitä missään huomannut, liekö aivan uutuustuotteita? Pysähdyin silloin pikaisesti tutkimaan niitä ja suunnittelin vielä paremmalla ajalla tutustuvani niihin paremmin. Sittemmin edellinen koururuokalappu on mennyt rikki ja uuden osto oli nyt ajankohtaista. Citymarketista löytyi vihreitä Orthexin ruokalappuja ja hinta oli 8 euroa. BabyBjörnista olisin saanut maksaa 12 euroa eli 50 % lisää. Orthexin ruokalappu vaikutti todella hyvältä ja voidaanhan tämä laskea Vauhtiveikon 10 euroa/kk suomalaiseksi tuotteeksi! Onpa hienoa, että naapurimaan kestosuosikki on saanut vertaisensa suomalaisen kilpailijan!

Orthex-koururuokalappu

Samalla reissulla nappasin Pirkka-puhdistuspyyhkeitä. Mutta mitä on tapahtunut pakkaukselle? Hyllyssä oli uusia ja vanhoja pyyhkeitä myynnissä, henkilökohtaisesti pidän tuosta vanhasta kuvasta paljon enemmän.

Pirkka-puhdistupyyhkeen muodonmuutos



torstai 21. toukokuuta 2015

Brio Smile ja Brio Primo

Brio Smile -yhdistelmävaunut tulivat meille jo muutama kuukausi ennen vauvaa. Nämä olivat yksi niistä hankinnoista, jotka halusimme saada hoidettua hyvissä ajoin. Ostimme kerralla koko setin: rattaat, vaunukopan ja Brio Primo -turvakaukalon. Kaikki osat käyvät suoriltaan samaan runkoon ja onhan pitkäksi aikaa autoilu- ja kärryilytarvikkeet kunnossa!

Turvakaukalolle ostimme myös Isofix-jalustan autoon saman tien. Ehdottomasti rahan arvoinen sijoitus: kaukalon saa kyytiin ja pois nopeasti, helposti ja turvallisesti. Sen verran kiintynyt olen jalustaan, että en uskaltaisi kaukaloa pelkillä turvavöillä autoon kiinnittääkään. Onko tämä sitä paljon puhuttua uusavuttomuutta?

Turvakaukalosta löytyy ohjeet turvavyökiinnitykseen

Turvakaukalon hankintaan vaikuttavia asioita ovat mm. hinta ja turvallisuus. Brio Primo oli meille helppo valinta, koska turvakaukalo on pärjännyt hyvin testeissä ja sen kiinnittäminen Brio Smile -runkoon onnistuu helposti ilman lisäpalikoita eli adaptereita. Kun Smile-yhdistelmärattaat oli valittu, tuntui Primo päivänselvältä valinnalta turvakaukaloksi. Primon kanssa on kärrytelty markettireissut ja hoidettu muut kauppa-asiat talven liukkailla oikein mukavasti ja turvallisesti. Travel System helpottaa vauva-arkea huomattavasti! Auton kyytiin nukahtanutta pikkushoppailijaa ei tarvi siirtää kaukalosta pois, vaan unet saavat vielä jatkua.

Primo on superhelppo laittaa Isofix-jalustaan ja nostaa siitä pois. Autoilemisen turvallisuutta ei tarvitse kyseenalaistaa, kun jalusta on kertaalleen huolellisesti laitettu paikalleen. Kaukaloa voi vielä paikalleen nostamisen jälkeen kantokahvasta hieman pyöräyttää, jotta kaikki jalustan lukitukset kilahtavat kohdilleen.

Travel System; liukkaitten kelien ja markettireissujen pelastus

Primo-kaukalo kiinnittyy näppärästi Smilen runkoon. Kaukalo lukitaan ratasrunkoon kääntämällä kantokahva kokonaan ylös. Lukituksen poistaminen on taktiikkalaji, joka ei minulta luonnistu. Kahva on jäykkä nostaa pois yläasennosta. Käyttöä helpottaa jos ei lukitse kahvaa ylös aivan tappiin asti.

Primossa on vastasyntyneelle pehmyt tyynymäinen niskatuki, joka auttaa pikkuista pitämään ryhtinsä kaukalossa. En tiedä onko näitä useassakin eri valmistajien turvakaukalossa, mutta minun mielestäni tämä on erittäin nerokas ja tarpeellinen varuste pikkuruiselle matkustajalle! Niskatuki taidettiin ottaa pois 3 kuukauden iässä. Tuki näkyy hyvin hieman alempaa löytyvästä kuvasta.

Valoverho eteen vedettynä

Brion turvakaukalossa on valoverho. Verhon mekanismi on kömpelö ja taakse kasattuna verho jää repsottamaan. En olisi kaivannut, vaikka tätä ei olisi ollut kaukalossa laisinkaan. Tai ehkäpä olisinkin: minulla oli tapana pitää pukluharsoa verhon ja kaukalon välissä.

Talvivauvalle suosittelen hankkimaan turvakaukaloon tarkoitetun lämpöpussin. Pieni matkustaja viihtyy hyvin, kun pussissa pysyy lämpimänä vähän niukemmallakin vaatetuksella. Kaukaloihin sopivia pusseja saa lastentarvikeliikkeistä ja käsityöintoiselle löytyy netistä kaavat oman tekemiseen. Me pidettiin pussissa yleensä sisävaatteiden lisäksi vain neuletakkia, hattua, lapasia ja villasukkia.

Lähes kahden kuukauden ikäinen Vauhtiveikko

Loppuun vielä viimeinen käytännön vinkki. Turvavöiden pidentäminen käy helposti vetämällä turvavyötä ja yhtäaikaisesti painamalla tarrasulkeisen luukun alla olevaa nappia. Jos turvavyö tuntuu raskaalta kiskoa ulospäin, painat todennäköisesti vapautusnappia painavan käden peukalolla sitä vastaan.

Muistakaa harjoitella turvakaukalon käyttöä ja autoon kiinnitystä hyvissä ajoin ennen kuin sairaalasta pitäisi hakea se kaikkein kallein lasti kyytiin! Kaikki näyttää niin helpolta ja näppärältä myyjän esitellessä tuotetta, mutta kaiken keskellä saattaa mennä sormi suuhun jos kaukalon käyttö ei ole entuudestaan tuttua. Isofix-jalustan voi myös asentaa autoon valmiiksi, ainakin jos takapenkki on vähäisellä käytöllä.

Pian 8 kk ja hyvin mahtuu vielä

Turvakaukalona Primo toimii siinä missä moni muukin merkki. Primo ei ole kaukaloiden tilavimmasta päästä, mutta ei pienimmästäkään. Yhdeksänkiloinen Vauhtiveikko mahtuu sinne aivan vaivatta eikä pieneksi käymisen merkkejä ole vielä havaittavissa. Tämän ikäisellä alkaa ennemminkin puolimakaava asento tympäisemään, joten uuden istuimen osto on sen vuoksi pian ajankohtainen. Mielestäni parasta Brion yhdistelmävaunuissa on kokonaisuus: kaikki osat käyvät runkoon ilman mitään ylimääräisiä adaptereita. Päädyitpä Brioon tai johonkin toiseen ratasmerkkiin, suosittelen kuitenkin hankkimaan keskenään sopivat rattaat ja turvakaukalon! Miten ilman tätä on ennen pärjätty?

Lue myös:
Brio Smile -vaunut
Brio Smile -rattaat


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vaipoille pitkää ikää

Nätin värikkäät, puhtaat ja pehmoiset vaipat suoraan pyykistä! Jokaisen kestovaippailijan haave on pitää vaipat uudenveroisessa kunnossa mahdollisimman pitkään. Pienillä nikseillä vaipat säilyvät hyvinä pidempään.

Vaippojen huollon kulmakivi on oikeanlainen pyykkäys! Vaipat puhdistuvat 60 asteen pesussa ja pääosin kestävät silloin tällöin 90 asteen pesun. Jos käytät liikaa pesuainetta, vaipat menettävät imukykyään ja jos käytät liian vähän pesuainetta, vaipat alkavat tuoksua virtsalle. Tarkemmat vinkit vaippapyykin pesuun artikkelista Pyykin pesu ja apua pyykinpesuaineen valintaan ja annosteluun Pesuaineen valinta. Meidän perheen pesurutiinit voit käydä lukemassa blogista Pyykkipäivä!

gDiaper pesutarrat

Tarrakiinnitteisten vaippojen tarrat tulee kiinnittää ennen pyykkäystä. Tarran koukkupuoli tarttuu kiinni kankaisiin aiheuttaen tuhoa ja lopulta itse rikkoontuen. Vaipoissa on yleensä tarran koukkupuolen vieressä vastakappale tätä varten, sitä kutsutaan pesutarraksi. Jos vaipassa ei ole pesutarraa, koukkupuolen voi kiinnittää vastakappaleeseen siten, että vaippa on pesukoneessa nurin päin. Kuva alla.

Tarrakiinnitteisen vaipan sulkeminen pyykkiin

Myös nepit voivat hajota koneessa pyöriessään. Itse pyrin sulkemaan neppikiinnitteiset vaipat samalla tavoin nurin päin ennen pyykkiä. Vielä varmemmin nepit saa rikki kovakouraisesti avaamalla. Nepeissä ja niiden kiinnityksissä on laatuvaihtelua.

Kuoret ja taskut kannattaa kuivattaa pyykkinarulla tai kuivaustelineessä. Ne saavat oman osansa pyöritystä jo pyykinpesukoneessa ja ne kuivuvat erittäin nopeasti ilman kuivausrumpuakin. Hieman valmistajasta riippuen PUL kestää kuivausrummun ongelmitta. Itse olen tässä vähän suurpiirteinen. Jos naruilla on tungosta ja rumpu näyttää kovin vajaalta, olen heitellyt BG:n taskuja surutta kuivuriin. Kuivaan vaippasatsin aina höyhen-kuivauksella, jotta arvokkaat kamat pysyvät hyvinä. Jos siis esimerkiksi taskuvaippa vilahtaa epähuomiossa kuivausrumpuun, ei hätää. Anna vaipan jäähtyä hetki ennen käyttöönottoa, jotta kuminauhat eivät laiskistu kuumana venyteltäessä!

Kaikki vaippansa narulla kuivattava voi myös pienellä vaivannäöllä huolehtia vaipoista paremmin. All in one -vaipassa roikkuu yleensä imu takana, tai sekä edestä että takaa. Kun vaippa ripustetaan kuivumaan, jäävät kuminauhat tuntikausiksi venytykseen imuosan painon vuoksi. Alla pari vaihtoehtoa ripustamiseen, esimerkkivaippana BG Freetime.


Villahousut vaativat oman huoltonsa. Pesukoneeseen eksyneet pökät kutistuvat ja huopaantuvat. Villahousujen huoltoon kuuluvat tuuletus, käsipyykki ja lanoliinitus.

Mikäli vaipat ovat tahriintuneet, niitä voi valkaista auringossa. Auringossa kuivattaminen raikastaa ja puhdistaa vaippoja, mutta PUL-kangasta ei pidä unohtaa suoraan auringonpaahteeseen.

Vaippatyypistä riippuen vaippoja voi suojata tahriintumiselta erilaisin kertakäyttöisin hoitoliinoin ja pestävin hoitoliinoin. Fleecekuivaliinoja on myytävänä joka paikassa, meillä on hyväksi havaittu Little Lamb -hoitoliinat ja BumGenius Stay Dry Liner -liinat. Näitä käytän gDiaperissa imusta riippumatta aina päällimmäisenä sekä coolmax-sisäpintaisten taskuvaippojen kanssa. Muiden taskuvaippojen ja kuivapintaisten AIO-vaippojen (BG Freetime) suojaksi laitan aina Muksut-liinan. Muksut-liina on mielestäni turhan reilun kokoinen, joten taitan ne aina pyykin jälkeen valmiiksi kahtia käyttöä varten.

Rulla Imse Vimsen riisipaperia ja erilaisia pestäviä kuivaliinoja

Maitokakkaikäisen vaippahuoltoon liittyy läheisesti sappisaippua. Senkin ikäisen vaipat saattavat tahriintua, jos niitä ei esipese. Vaippaan voi toki kokeilla erilaisia hoitoliinoja, mutta koska sillä miniräjähdyksellä on tapana löytää tiensä joka sopukkaan, todennäköisesti joudut lopulta pesemään sekä liinan että vaipan. Kannattaa kokeilla mikä sopii itselle parhaiten!


perjantai 15. toukokuuta 2015

Montako kestovaippaa tarvitaan?

Tämä on yksi isoista kysymyksistä, joka askarruttaa kestovaippailua harkitsevia sekä vaippavarastoaan jo kartuttavia vanhempia.

Kestovaipat ovat kalliita ostaa. Näin minä ainakin ajattelin, kun vauva oli vasta tulossa ja vaippoihin oli jo palanut rahaa pari satasta. Se, kuinka paljon vaippoja kaiken kaikkiaan pitää hankkia, määrittää onko niiden käyttäminen samalla säästämistä.


Tärkein vaippamäärään vaikuttava seikka on se, kuinka usein haluaa pestä vaippapyykkiä. Jos vaipat nakkaa koneeseen aina päivän päätteeksi tarvitsee vain puolet siitä vaippamäärästä kuin joka toinen päivä pyykkäävä käyttää. Välin voi venyttää kolmeenkin päivään, mutta tarvittavien vaippojen määrä kasvaa taas.

Myös vauvan ikä vaikuttaa vaippamäärään. Vastasyntyneellä on sotkut vaipassa useammin kuin kukaan ehtii niiitä vaihtamaan, kun isompi vauva tarvitsee vaipanvaihtoa harvemmin. Vastasyntyneestä noin puolivuotiaaksi vaipanvaihtoväli on tiheimmillään, voidaan ajatella päivittäiseksi tarpeeksi 10 tai 12 vaippaa. Jos halutaan pyykätä parin päivän välein, tarvitaan siis reilu 20 vaippaa.

Meillä oli alussa 13 kestovaippaa käytössä vastasyntyneellä. Vaipat pyykättiin joka toinen ilta ja käytimme sujuvasti kestovaippoja ja kertakäyttöisiä noin puolet ja puolet. Välissä oli myös päiviä, jolloin tuli käytettyä pelkkiä kertakäyttövaippoja. Pienen vauvan kanssa voi aivan hyvin vielä katsastella tilannetta ja opetella kaikkia uusia asioita aivan rauhassa. Kaikkien vaippojen ei tarvitse olla valmiina vauvan kotiutuessa, vaan niitä on helppo hankkia lisää myöhemminkin.


torstai 14. toukokuuta 2015

Vauvalahjaideoita

Sisko, veli, kaveri tai naapuri saa lapsen. Tapoihin kuuluu käydä tervehtimässä pikkuista ja viedä samalla lahja. Tuliko viimeksi vietyä lahjaksi Tutan body kokoa 68? Josko mietitään muitakin vaihtoehtoja! Moni muukin nimittäin hankkii samankaltaisen kestosuosikin.

Listataan tähän viisi vinkkiä, jotain joka kukkarolle.

Käsityön taitajan lahjoja osaavat ainakin vauvan vanhemmat arvostaa. Syyslapselle tarpeeseen tulevat esimerkiksi lapaset, joihin löytyy ihana ohje Novitan Kevät 2013 -lehdestä. Lapasiin menee melkein kerä Novita Woolia ja sukkiin toinen. Hinta yhteensä 6 euroa.

Vauhtiveikon lapaset, lanka vaaleansininen Wool

Vastasyntyneen vanhemmat eivät varmaan ole vielä hankkineet vauvan ruokailutarvikkeita. Meillä on useita erilaisia käytössä ja sekä äidin että Vauhtiveikon suosikki on Skip Hop -kulho. Kahden lautasen setin myyntipakkaus ei edes lahjapapereita kaipaa, hinta 17 euroa.

Skip Hop -lautassetti

Uudelle vauvalle voisi hyvinkin viedä tarvikepaketin, jonne voi kerätä tavaraa oman kukkaron mukaan! Harsoja, tutteja ja puhdistuspyyhkeitä tarvitaan aina. Ja koska ollaan lahjaa hankkimassa, otetaankin oikein kunnon harsoja: Baby Stylesta silkkisen pehmoisia Xkko-bambuharsoja (à 6,50) pari kappaletta. Valitsisin myös Mam-tutteja, jotka myydään mikrosterilaattorin kera 2 kappaleen paketissa (7 euroa). Koko setti noin 22 euroa, kun puhdistuspyyhkeet maksavat sen pari euroa paketti.

Äitiyspakkauksessa tulee vauvalle oma kylpypyyhe, mutta ne eivät aivan parhaasta päästä kuitenkaan ole. Kunnollisen huppupyyhkeen saaja ilahtuu varmasti. Finlaysonin Aappa-huppupyyhettä (29 euroa) myy Finlayson.fi sekä useat tavaratalot. Huppupyyhkeen saa myös iloisella Muumi-kuosilla.


Hintavampi ja hienompi vauvan ruokailusetti olisi Arabian lastenastiasto, noin 45 euroa. Ne Muumi-astiastot ovat jopa minunkin mielestä tyylikkäät, vaikka en Muumeista erityisesti piittaakaan.



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Yhdenkoon vaipat

Kestovaippoja valmistetaan koon mukaan sekä säädettäviä yhdenkoon vaippoja. Koon mukaan valmistetut vaipat valmistetaan erikokoisilla kaavoilla, jotka on suunniteltu sopivan vain tietyn kokoisille vauvoille. Koon mukaan vaippoja valmistaa esimerkiksi Myllymuksut, joiden vaippoja saa koossa Nb 2-5 kg, S-M 5-10 kg, L-XL 10-15 kg. Vyötärön ympärystää säädetään joko tarroilla tai kiinnitysnepeillä.

Muksut-taskuvaipat: 
valkoinen kokoa S-M, Norsu kokoa L-XL

Yhdenkoon eli One size (OS) vaipan luvataan sopivan lapsen päälle koko vaippaiän. Yhdenkoon vaippa saattaa kuitenkin tuntua isolta aivan vastasyntyneellä eikä välttämättä toimi oikein, kun kuminauhat ovat löysät pikkuruisten jalkojen ympärillä. Meillä yhdenkoon vaipat toimivat aivan pienestä lähtien hyvin, mutta tämä asia on aivan tuurissaan. Vastasyntyneellä voi käyttää esimerkiksi villahousujen kanssa sisävaippana prefoldeja tai harsoja, kunnes yhdenkoon vaipat istuvat hyvin päälle. Vastasyntyneille on myytävänä myös omia pikkuvaippoja useilla eri valmistajilla. Vastasyntyneiden omat vaipat ovat yleensä All in one -vaippoja, suomalaisilta yrityksiltä saa myös taskuvaippoja ja pehmoisia sisävaippoja Nb-koossa. Vastasyntyneille valmistetaan pieniä PUL-kuorivaippojakin. Esimerkiksi Rumparooz Newborn -kuoren saa säädettyä kolmella eri korkeussäädöllä 2-6,5 kiloisille sopivaksi.

Yhdenkoon vaipoissa on valmistajasta riippuen erityyppisiä systeemejä koon säätämistä varten.

Yleisin tapa koon säätämiseen on nepit, joilla vaippaa pienennetään ja suurennetaan. Valmistajasta riippuen säätöneppejä on rivissä kahdesta viiteen, kolme lienee yleisin määrä. Säätövaihtoehtojakin voi olla eri määriä. Vaippa säädetään pienimmilleen napsauttamalla nepit kiinni alimpiin vastakappaleisiin, jolloin ylimääräinen kangas taittuu sisälle päin. Vaippaa suuremmaksi napsauttamalla se muuttuu portaittain isommaksi. Välillä harppaus tuntuu turhan isolta ja usein huomaa raapivansa päätä, kun pienempi neppisäätö tuntuu jo niukalta mutta seuraava isompi on vielä reilu. Suurimmillaan vaippa on säätöneppien ollessa auki. Nepeillä säädetään useita useita yhdenkoon vaippoja, kuvassa Tirsokas-yhdenkoon tasku, BumGenius-taskuvaippa ja Rumparooz-kuori.


Harva valmistaja käyttää koon säätämiseen jalkakujan kuminauhoja. Kuminauhoja tiukentamalla koko vaippa pienenee ja vauvan kasvaessa kuminauhasäätöä päästetään isommaksi. Meidän vaipoista Charlie Bananalla on tällainen säätömekanismi ja se toimii erittäin hyvin! Tällaista säätöä on hyvin helppo suurentaa vain vähän kerrallaan ja vaippa istuu aina hyvin päällä. Myös FuzziBunz käyttää tätä kokosäätöä. Löytyykö vielä kolmas tai useampia?

Kuminauhasäätö CB-vaipassa

Yhdenkoon taskuvaipoissa tulee yleensä pari erikokoista imuosaa mukana. Allaolevassa kuvassa BumGenius-mikrokuituimut, ohut Newborn-imu ja nepeillä koon mukaiseksi säädettävä paksumpi mikrokuituimu.


Yhdenkoon vaipat säästävät hankintakustannuksissa. Vaipat tulevat halvemmaksi, koska ne sopivat pitkään lapselle. Tosiasia on kuitenkin se, että toiselle kierrokselle lähtiessä vaipat ovat nähneet jo elämää ja varmasti ainakin kuminauhat ja kiinnitystarrat on syytä uusia koko setistä. PUL-kankaat kestävät pesua ja kulutusta, mutta vaipan muut osat saattavat jo olla hieman nukkavieruja. Aivan ymmärrettävää, kun ajattelee miten kovassa käytössä ja jatkuvassa pyykissä vaipat ovat!


perjantai 1. toukokuuta 2015

Upea BumGenius-arvonta!

BumGenius-merkillä valmistetaan erilaisia kestovaippoja: BumGenius Stay Dry 4.0 -taskuvaippa, All in one -vaippa Freetime, All in one -vaippa Elemental, Flip-merkkinen kuorivaippa sekä vastasyntyneen oma Newborn-vaippa.

Vauhtiveikko on käyttänyt BG:n taskuvaippaa jo pikkuveikon iästä lähtien ja uusina hankintoina meillä on ollut käytössä myös Freetime ja Elemental. Mikäli tuotteet ovat sinulle uusia tuttavuuksia, voit käydä lukemassa mitä me olemme tykänneet:
BumGenius Elemental-AIO
BumGenius Freetime-AIO
BumGenius Stay Dry 4.0 -taskuvaippa



Toukokuun alkuun iloisia uutisia kaikille blogin lukijoille! Järjestän äitienpäivän vaippa-arvonnan, johon kaikkia BumGenius-malleja myyvä Pienten Parhaaksi -verkkokauppa on luvannut lahjoittaa yhden BumGenius-vaipan palkinnoksi arvonnan voittajalle. Suurkiitos lahjoituksesta!


Valitse suosikkisi ja voit voittaa sen!

Osallistuaksesi arvontaan toimi näin:
1. Vieraile Pienten Parhaaksi -verkkokaupassa ja valitse mieleisesi BumGenius-vaippa! Valikoi myös haluamasi kiinnitysvaihtoehto (taskuvaipalle ja Freetime-vaipalle) ja väri!
2. Kommentoi alle suosikkivaippasi. Muista lisätä kommenttiin myös nimimerkki, sillä voittaja arvotaan tämän viestiketjun kommenteista! Jätä kommenttiin sähköpostiosoitteesi TAI lähetä kommenttisi ja nimimerkkisi myös sähköpostiin kaikkikestovaipoista@gmail.com . Näin saan voittajalle yhteystiedot!

Arvonta alkaa nyt ja päättyy äitienpäivänä sunnuntaina 10.5. klo 16:00.

Onnea kaikille arvontaan osallistujille!




EDIT 10.5.2015

Upean BumGenius-arvonnan voittaja on lumikettu, osallistumiskommentti nro 42! Mahtionnittelut voittajalle, joka on valinnut itselleen BumGenius  Freetime -vaipan värissä vaaleanvihreä. Voittajalle on jo lähetetty sähköpostia.

Arvonta suoritettiin heittämällä yksi tikka excel-ruudukkoon, jossa esiintyi jokaisen osallistujan nimimerkki satunnaisessa järjestyksessä kolmeen kertaan. (Tikan sattuessa vaikeasti tulkittavasti rajalle valitaan seuraava oikealle tai seuraava alaspäin.) 



BG-vaipasta kisasi yhteensä 56 nimimerkkiä. Suosikkivaipaksi osallistujien kesken ylsi 4.0 taskuvaippa kaikkien äänten ollessa: taskuvaippa 22, Elemental 17 ja Freetime 17. Värivaihtoehdoista eniten kannatusta sai turkoosi (14 ääntä) ja seuraavaksi eniten äänestettiin Albertia (7), purppuraa (7) ja Stellaria (6).

Kiitos kaikille osallistumisesta ja Onnea vielä voittajalle! Huomasittehan muuten, että Pienten Parhaaksi myy BG-vaippoja nyt toukokuussa ilman postikuluja.