keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Brio Smile -vaunut

Brio Smile -yhdistelmävaunut tulivat meille jo muutama kuukausi ennen vauvaa. Nämä olivat yksi niistä hankinnoista, jotka halusimme saada hoidettua hyvissä ajoin. Ostimme kerralla koko setin: rattaat, vaunukopan ja Brio Primo -turvakaukalon. Kaikki osat käyvät suoriltaan samaan runkoon ja onhan pitkäksi aikaa autoilu- ja kärryilytarvikkeet kunnossa!

Meillä vaunut ovat olleet kovassa käytössä ja koirien kanssa vaunukävelyllä on käyty kerran tai kahdesti päivässä säässä kuin säässä! Puolivuotiaamme mahtuu vielä vaunukoppaan nukkumaan, joten nykyisin käymme usein päiväsellä rataslenkillä ja iltapäivän päiväunet nukutaan vaunulenkillä.

Yhdistelmävaunut on ollut meillä aktiivisessa käytössä puoli vuotta ja ne näyttävät vielä aivan uudelta. Minkäänlaista kulumista tai vaurioita ei ole nähtävillä.



Lastenvaunuja löytyy joka lähtöön ja kaikkien makuun. Vaikeinta itselle vaunuja valitessa oli ratkaista, mitkä ominaisuudet ehdottomasti tarvitsemme ja mistä olemme valmiita luopumaan.

Tutustuessani Brio Smileen huomasin, että siitä löytyy kaikki kaipaamani ominaisuudet! Tässä minun valintalistani:

1) Halusin yhdistelmävaunut, jotka toimivat hyvin sekä rattaina että vaunukopan kanssa. Ei kompromisseja! Monet myytävistä yhdistelmävaunuista ovat niin raskaita, ettei niitä viitsi rataskäyttöön ottaa. Brio Smilen runko on kevyt ja etupyörät voin lukita vaunukäytössä ja rataskäytössä ne saa vapautettua pyörimään, jolloin ratas on yhtä näppärä kuin matkaratas. Toki rattaitakin voi käyttää lukituilla etupyörillä ja vaunuja pyörivillä, tarpeen mukaan.


2) Tarvitsin rattaat, joilla pääsen halutessani mihin vain. Brio Smilen runko on kapea ja erityisen kevyt, mutta vaunukäytössä vankka. Rehellisesti sanottuna epäilin ensin, onko tämä liian hento vaunu meidän käyttöön, mutta heti tutustuessani Smileen lastentarvikeliikkeessä huomasin sen olevan hyvin tasapainoinen ja vakaa. Smile oli meillä vaunukopalla läpi talven ja sen kanssa on kahlattu hangessa ja sohjossa.

3) Vaunukopan irroittaminen rungosta pitää olla vaivatonta. Meidän kotiimme tultaessa on ensimmäisenä vastassa muutama porras. Koska Brio Smilen vaunukopassa on tukeva kantokahva, olen voinut irrottaa kopan jo ulkona rungosta ja nostaa nukkuvan vauvan sisälle jatkamaan uniaan. Runko-osaa olemme säilyttäneet kylmällä kuistilla.

4) Rattaisiin pitää saada myös turvaistuin. Tätä ominaisuutta osaa arvostaa vasta kun se on käytössä! Markettireissulla on kätevää ja turvallista, että turvaistuimen saa jo auton luona ratasrunkoon kiinni. Ei erillisiä lisäpalikoita - Brio Primo sopii Smileen sellaisenaan. Tämä on erittäin näppärä systeemi ja tätä ominaisuutta on tullut käytettyä todella paljon.

5) Kasaamisen tulee olla helppoa. Käytännössä tässä yhdistyy rungon keveys ja kasausmekanismin helppous: Brio Smilen rungon laittaa kasaan ja nostaa auton perälle vaikka yhdellä kädellä!


6) Tyylistä en tingi. Makuja on monia, minun mielestäni Brio Smile -vaunu on tyylikäs menopeli. Lisäksi vaunu jää sopivalle korkeudelle, ettei pidempikään äiti näytä siltä kuin maitokärryjä työntelisi.

7) Ilmapyörät. Hiljaiset ja kevyet. Me kuljemme koirien kanssa vaikka minkälaisella alustalla, joten nämä on hyvät. Puolen vuoden aikana pyöriin on lisätty ilmaa kerran.

8) Näppäriä yksityiskohtia, jota en osannut toivoakaan. Helppo ja pitävä jarru. Tätä tulee käytettyä todella paljon, esimerkiksi koirien jätöksiä siivotessa lenkillä. Tasku vaunukopan edessä, minne saa tarvittavaa pikkutavaraa tai vaikka varatutin säilöön. Vaunukopan kantokahva: koppaan nukahtaneen vastasyntyneen sai mukavasti nostettua neuvolassa odotusaulaan kaveriksi ilman, että pientä piti nostaa vaunuista pois. Työntöaisan korkeuden helppo ja nopea säätö: 175-senttisenä käytän kolmanneksi ylintä asetusta vain korkeakantaiset kengät jalassa.


Vaunujen mukana tuli sadesuoja. Talven aikana on ollut useitakin kertoja syytä käyttää sitä, mutta käyttömukavuuteen tottuneena olen ajatellut, että kyllä vaunujen kangas kestää. Ja hyvin onkin kestänyt! Melkoinen määrä lunta ja räntää on kopisteltu kopan päältä ja kyytiläinen on ollut lämpimässä ja märältä suojassa. Kastunut koppa tulee huolellisesti kuivattaa ja tuulettaa lämpimässä tilassa.

Pakkasella vauvalla oli vaunuissa paksu lämpöpussi. Sopivaa pussia pikkupakkasille ei löytynyt, joten tein sellaisen itse fleecestä ja trikoosta. Toiselle pitkälle sivulle tein hupun, joten vauvan sai mukavasti lämpimään pakettiin peitteeseen. (Teen jossain välissä ohjeet peitteen valmistamiseen ja liitän linkin myös tänne.)



Sieviin vaunuihin kannattaa hankkia niiden arvoinen vaunuverho. Färg & Formin verho sopii Brio Smilen vaunukoppaan just perfekt. Verhon saa muutamalla eri värillä ja niitä myy ainakin Baby Style. Ne kaiken maailman pyykkipoika-harso-viritelmät näyttävät yhtä fiksuilta kuin vanhat kalsarit verhona.


Jotta ei mene vallan kehumiseksi, kerron myös miinukset.
1) Brio Smilen valittavissa olevat värit ovat tylsiä! Jos värejä rakastava ihminen valitsee vaunujen väriksi harmaa (Charcoal Grey), sen pitäisi kertoa jotain valikoimasta. Toisaalta olen ollut erittäin tyytyväinen vaunujen harmaaseen, se näyttää hyvältä.
2) Vaunukoppa lukittuu ratasrunkoon helposti, mutta lukituksen avaaminen ei onnistu pakkasella hanskat kädessä.

Olen ollut erittäin tyytyväinen vaunuvalintaamme! Kaiken ylläolevan tekstin voi tiivistää yhteen sanaan, joka mielestäni kuvaa Brio Smilea parhaiten: Näppärä!


Ilmestyy myöhemmin:
Brio Smile ja Brio Primo
Brio Smile -rattaat


7 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kun löysin tämän blogin ja tämän postauksen! Olemme ajatelleet ostaa Brio Smilet. Kiva kuulla että olette tykänneet. Mutta olen ihan ihmeissäni että Färg&Formin vaunuverho siis sopii Smileihin? Meille Vaunuaitan myyjä sanoi että nimenomaan ei sovi, koska rinkulat ovat liian pienet vaunukoppaan. Jätin siksi haikein mielin harmaan pilvi-vaunuverhon ostamatta. Oletko vaihtanut vaunuverhoon rinkulat vai miten olet saanut sen kiinni?

    Terv. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi!
      Kiva, että löysit ja mukavaa, jos tästä on apua! Färg & Form -vaunuverho sopii Smileen, kuten kuvasta näkyy. Ne rinkulat ovat aika just ja just passelit, eivät ainakaan liian isot. Minulla kävi niin, että asentaessani verhoa ensimmäinen rinkula pamahti poikki. Se oli ollut hieman viileässä ja oli tavanomaista herkempi. Loput sitten lämmitin kuuman veden alla ennen taivuttelua ja ne sujahtivat ilman ongelmia. (Itse asiassa en jäänyt kaipaamaan sitä yhtä rikkoontunutta, koska näin verhoon jäin toiseen alareunaan mukava kurkkausrako!) Rinkulat ovat siis vaunuverhon paketista, mutta on ne syytä asentaa pientä varovaisuutta noudattaen.

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
  3. Jesh, iso kiitos neuvoista. Meillä kävi aivan vastaava, että eka rinkula pamahti poikki ja mietinkin jo miten ikinä "liimaan" vaunuverhon kiinni :D Laitoin lasiin kuumaa vettä ja rinkulat sinne pehmenemään. Nyt on täälläkin Färg & Form -vaunuverho kiinni Brion Smile vaunukopassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Niitä renkaitahan saa irtona ostettua lastentarvikeliikkeistä. Itsekin ostin yhden sen rikkoutuneen tilalle, mutta en koskaan kaivannutkaan sitä ja se jäi käyttämättä. Mukavia kärrylenkkejä teille pienokaisen kanssa!

      Poista
  4. Talvikelissä, kun on satanut lunta, vaunut eivät toimi. Etupyörät tukkeutuvat jo sentin kerroksesta uutta lunta ja sitten mennään pyörät lukossa. Koko viime kevättalven kirosin vaunuja ja nyt tänään 20.11. kun oli satanut sentti uutta lunta, sama tauti tuli takaisin.

    Vaunut sopivat varmaan hyvin vaikkapa terassilla nukkumiseen, mutta aktiivikäyttöön talvella niistä ei ole. Ongelma on liian pieni tila renkaan ja pyörän tuennan välissä, joka tukkeutuu lumesta ja sitten mennään kelkkana.

    En olisi ostanut, jos olisin tiennyt niiden olevan näin kelvottomat talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Onpa jännä, miten meidän kokemukset Smilen talvikäytöstä poikkeavat! Meillä ei kuvailemiasia ongelmia ollut koskaan, vaikka rattaat olivat lenkillä mukana päivittäin.

      Mukava kuitenkin saada juttuun mukaan toisenlaisiakin kokemuksia, kiitos kommentistasi!

      Poista