torstai 14. toukokuuta 2015

Vauvalahjaideoita

Sisko, veli, kaveri tai naapuri saa lapsen. Tapoihin kuuluu käydä tervehtimässä pikkuista ja viedä samalla lahja. Tuliko viimeksi vietyä lahjaksi Tutan body kokoa 68? Josko mietitään muitakin vaihtoehtoja! Moni muukin nimittäin hankkii samankaltaisen kestosuosikin.

Listataan tähän viisi vinkkiä, jotain joka kukkarolle.

Käsityön taitajan lahjoja osaavat ainakin vauvan vanhemmat arvostaa. Syyslapselle tarpeeseen tulevat esimerkiksi lapaset, joihin löytyy ihana ohje Novitan Kevät 2013 -lehdestä. Lapasiin menee melkein kerä Novita Woolia ja sukkiin toinen. Hinta yhteensä 6 euroa.

Vauhtiveikon lapaset, lanka vaaleansininen Wool

Vastasyntyneen vanhemmat eivät varmaan ole vielä hankkineet vauvan ruokailutarvikkeita. Meillä on useita erilaisia käytössä ja sekä äidin että Vauhtiveikon suosikki on Skip Hop -kulho. Kahden lautasen setin myyntipakkaus ei edes lahjapapereita kaipaa, hinta 17 euroa.

Skip Hop -lautassetti

Uudelle vauvalle voisi hyvinkin viedä tarvikepaketin, jonne voi kerätä tavaraa oman kukkaron mukaan! Harsoja, tutteja ja puhdistuspyyhkeitä tarvitaan aina. Ja koska ollaan lahjaa hankkimassa, otetaankin oikein kunnon harsoja: Baby Stylesta silkkisen pehmoisia Xkko-bambuharsoja (à 6,50) pari kappaletta. Valitsisin myös Mam-tutteja, jotka myydään mikrosterilaattorin kera 2 kappaleen paketissa (7 euroa). Koko setti noin 22 euroa, kun puhdistuspyyhkeet maksavat sen pari euroa paketti.

Äitiyspakkauksessa tulee vauvalle oma kylpypyyhe, mutta ne eivät aivan parhaasta päästä kuitenkaan ole. Kunnollisen huppupyyhkeen saaja ilahtuu varmasti. Finlaysonin Aappa-huppupyyhettä (29 euroa) myy Finlayson.fi sekä useat tavaratalot. Huppupyyhkeen saa myös iloisella Muumi-kuosilla.


Hintavampi ja hienompi vauvan ruokailusetti olisi Arabian lastenastiasto, noin 45 euroa. Ne Muumi-astiastot ovat jopa minunkin mielestä tyylikkäät, vaikka en Muumeista erityisesti piittaakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti