perjantai 4. syyskuuta 2015

BumGenius-taskuvaipan korjaaminen: Etutarran vaihto

Sain napattua Facebookin kestovaippojen osto- ja myyntiryhmästä kolme BumGenius-taskuvaippaa. Vaipat myytiin halvalla, sillä ne olivat kipeästi korjausta vailla. Kuminauhat olivat jo tulleet tiensä päähän ja tarroista oli jäljellä enää muisto vain. Ajattelin ensin, että pikkuvaivalla näistäkin saan vielä hyvät vaipat käyttöön! Mutta kuinka pienellä vaivalla, se selviää kolmiosaisessa korjaussarjassa: BumGenius-taskuvaipan korjaaminen: 1. Etutarran vaihto, 2. Kiinnitystarrat ja pesutarrat, 3. Kuminauhat.


1. Etutarran vaihto
Tarvikkeet: Ratkoja, nuppineuloja, lenkki-puolen tarraa n. 25 cm

Aloitan kaikkein vaikeimmalla operaatiolla eli etutarran vaihdolla. Uusi tarra päästään ompelemaan paikalleen vaipan yläreunasta, joka täytyy ensin avata. Ensimmäiseksi vaipan etureunassa oleva suora ommel ratkotaan auki (Kuva 1), voidaan jättää pari kolme senttiä reunoista ommelta jäljelle. Ratkotaan samalla myös vanha tarran lenkkipuoli pois (Kuva 2). Ompeleita ratkoessa on syytä olla erityisen varovainen, sillä PUL-kankaaseen ei saa tehdä ratkojalla reikiä!

Kuva 1.

Kuva 2

Seuraavaksi käännetään tasku nurinpäin. Sisältä katsottuna yläreunassa (mistä juuri poistimme ompeleen) on saumurin ommel. Kaikki se poistetaan, reunoihin voi taas jättää pari senttiä ommelta (Kuva 3).

Kuva 3
BumGenius 4.0:n etureunan taitos on yhtä kangaspalaa. Tässä vaiheessa joudutaankin hieman saksimaan, jotta yläreuna saadaan auki. Kun vaipan kääntää taas oikein päin, näkee selvästi äsken ratkotun alueen sekä ensin ratkotun suoran ompeleen aiheuttaman taitoksen (Kuva 4). Vaippa ommellaan lopuksi siitä kiinni, joten vaippa leikataan auki keskikohdasta. Itse tein ensin varovasti aloituksen ratkojalla ja leikkasin sitten loppuun asti auki saksilla. Jälleen on syytä olla erityisen varovainen, jotta vaipan kankaaseen ei tule vahingossa reikiä!

Kuva 4
Uuden etutarran pituus (noin 25 cm) on helppo mitata vasta irrotetusta vanhasta tarrasta tai sitten katsomalla vaipan entisten ompeleiden kohdat. Kun uusi tarra on molemmista reunoista pari kolme millimetriä pidempi, jäävät entiset ompeleet piiloon ja lopputulosta kehtaa katsella. Jotkut käyttävät uuden tarran väliaikaiseen kiinnittämiseen teippiä, mutta minun logiikalla kuusi pientä lisäreikää vaipan yläreunassa ei aiheuta vuotamista ja olen käyttänyt nuppineuloja. Kuvassa 5 on esitettynä vaiheet tarran leikkaamisesta nuppineuloilla kiinnittämiseen.
Kuva 5
 Ennen ompelua kannattaa vielä tarkastaa, että valkoinen suojakangas ei ole jäänyt nuppineulojen alle (Kuva 6).

Kuva 6
Sitten ommellaan (Kuva 7). Ensin ommellaan uusi tarra kiinni. Vaatii hieman kärsivällisyyttä, sillä liukkaat materiaalit ja ahtaat nurkat ovat aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Jos valkoinen suojakangas sujahti jonkin ompeleen mukaan, joudut purkamaan sen kohdan pois ja ompelemaan uudelleen. Kun työn jälke kestää mielestäsi päivänvaloa, ommellaan vielä etureuna suoralla ompeleella kiinni. Tässäkin käytin muutamaa nuppineulaa. Reunasta saa helposti siistin, koska vanhat taitokset asettuvat kuin itsekseen kohdilleen.

Kuva 7

VALMISTA!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti