keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ollaanko samiksia?

Muutama vuosi sitten, kun en ollut vielä Äiti, katsoin vähän pitkään kaikkia lastensa kanssa samalla tavoin pukeutuvia vanhempia. Jyrkkä mielipiteeni oli, että on erikseen aikuisten vaatteet ja lasten vaatteet ja kaikenlaiset jengipipot näyttivät hölmöiltä. Arvaatte varmaan, että mieli on muuttunut ja välillä on aivan hurmaavaa olla söpösti samanlaisissa kamppeissa oman pienen pojan kanssa! Voi voi, miten maailma muuttuu!

Oma suosikkini äidin ja pojan vaatettajista on suomalainen Mainio. Mainion naisten- ja lastenvaatteet osuvat aika tarkalleen minun makuhermooni ja Vauhtiveikolla on vinot pinot Mainion vaatteita. Vaatteet ovat olleet todella mukavia ja laadukasta kangasta valmistettuja, pojan housupinon parhaimmisto on Mainiolta. En tieten tahtoen pyri pukemaan pojalle samanlaisia housuja jalkaan kuin oma tunikani on, mutta myönnän että joka kerta tunikaa pukiessani tulee sellainen pieni lämmin tunne, että me ollaan vähän samiksia. Meillä on yhteinen pikkujuttu.


Olen huomannut, että myös Vauhtiveikon isi hymyilee huomaamattaan, jos kiusoittelen heidän samankaltaisista vaatteista. Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt sopivaa settiä, minkälaiset samisvaatteet voisin ostaa yllätyksenä Vauhtiveikolle ja tämän isälle. Tämäpä ei olekaan ollut niin helppoa kuin luulisi! Toinen viihtyy tummissa tai mustissa puseroissa ja toisella on paljon värejä ja kuoseja.


Meillä on kovasti tykätty SuperJellonan trikoisista kevytharjoitteluhousuista, jotka sain blogiin testiin. Kysyin SuperJellonan Johannalta, voisinko tilata myös aikuisten kalsarit samasta kankaasta kuin kevytharjoitteluhousut tehdään. Johanna tarttui haasteeseen ja surautti melkoisen söpön isä & poika -setin! Aikuisten alkkarit on hyvin samantyyppisellä kaavalla tehty kuin harkkahousut ja niitä voi käyttää joko alushousuina tai yöhousuina. Jos ihastuit ideaan, settejä voi tiedustella SuperJellonalta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti