sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kosmetiikkahaavin saalis

Meidän hulivilijengi kävi lomareissulla Tallinnan risteilyllä. Kukapa ei tykkäisi risteilyistä, minä ainakin olen aina viihtynyt siellä hyvin! Kuljeskellaan laiskana aikaa kuluttaen kahviosta toiseen, syödään buffet tyhjäksi, otetaan toinenkin lasi viiniä ja kuunnellaan live-esiintyjiä. Selaillaan hytissä parfyymikatalogia ja käydään toisella jos ei kolmannellakin kierroksella tax freessä tuotteisiin paneutuen ja hintoja vertaillen.

Ah, aika kultaa muistot, mutta tällä Vauhtiveikko Voyages -matkalla mikään edellä mainituista ei toteutunut. Kokolattiamattokäytävillä säntäiltiin juoksentelevan sähköjäniksen perässä, rampattiin kannelle menevästä sähköovesta sen sata kertaa, buffetissa kiskaistiin pikaiseen jotain navan alle ja nukkumaan alettiin iltakymmeneltä. Ja kuitenkin voin vain kehua, miten reipas ja hyväntuulinen meidän matkanjohtaja jaksoi olla koko reissun ajan!


Laivamatkassa minun kohokohta on aina ollut kosmetiikkaostokset! Viime kerran jälkeen ostokset ovat kovastikin muuttuneet, sillä olen pikkuhiljaa tutustunut myös luonnonkosmetiikan kiehtovaan maailmaan. Laivojen luonnonkosmetiikkavalikoima on kuitenkin surkea, mutta jotain luonnollistakin mukaan pääsi!

L'Occitane on ollut jo pitkään suosikkieni listalla ja käsi- ja jalkarasva kuuluu vakiovarusteisiin. Nyt ostin ensimmäistä kertaa heidän kasvovoiteen Peony Perfecting Cream. Ostoskoriin pomppasi myös suloinen pikkupullo Angelica Face Toner. L'Occitane ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta tuotteissa käytetään joitain luonnonmukaisia raaka-aineita.


Kerrankin kosmetiikkapuolen myyjä oli asiakaspalveluintoinen ja etsimme yhdessä superkosteuttavaa silmänympärysvoidetta. Mulla on ollut käytössä Madaran Wrinkle Smoothing Eye Cream, joka tuntuu turhan ohuelta. Kokeilimme kaikki luonnonkosmetiikan silmänympärysvoiteet läpi ja valitsin lopulta Supermood Beauty Sleep -sarjan Youth Restoring Eye Serumin. "Koostumukseltaan runsas ja ylellinen, erittäin kosteuttava ja hyvin imeytyvä silmänympärysseerumi yöksi." Kuulostaa aivan täydelliseltä, en voinut jättää kokeilematta!


Rituals on minulle uusi tuttavuus. Laivalla oli vain tämän valmistajan vartalonhoitotuotteita, muita valmistajan muitakin tuotteita saa merkin omasta verkkokaupasta. Vartalovoiteet ovat niitä purnukoita, jotka minulla jäävät aina käyttämättä. En oikeastaan tarvitse niitä edes talviaikana ja suoraan sanottuna siinä on hirveä homma laihalla palkinnolla! Sipaisin vartalovoidetesteristä käsivarrelle ja ihastuin pehmeään voiteeseen. Ostoskoriin valikoitui Laughing Buddha -tuoksumaailman Touch of Happiness -vartalovoide ja Good Luck Scrub -purnukka. Sokerikuorinta jättää pehmeän ja öljytyn lopputuloksen, tykkään! Rituals ei ole luonnonkosmetiikkaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti