perjantai 5. elokuuta 2016

Escurialissa riittää ihmeteltävää






Kukka- ja eläinpuisto Escurial sijaitsee Limingassa, puolisen tunnin ajomatkan päässä Oulusta. Letkeän tunnelman pieni eläinpuisto on siisti ja hyvin hoidettu, lapsivieraille löytyy iso leikkimökki ja eväsmakkaran paisto onnistuu. Hiekkalaatikossa riittää leluja kaverille kans ja vakiovieraat osasivat kertoa, että "Tuo papukaija osaa puhua".

Escurialista löytyy yli 40 eläinlajia: pupuja ja tipuja, alpakoita ja kalkkunoita, possuja ja pässejä, komeita kukkoja sekä pikkuisia poneja. Vauhtiveikon mielestä Escuralissa oli mielenkiintoisimpia isot vesilinnut sekä ponit, joista yksi tuli aidan viereen taputeltavaksi. Joidenkin eläinten aitauksissa oli varoituskylttejä "Varo sormia, saattaa näykkiä" ja onneksi suomalaisilla on vielä sen verran maalaisjärkeä, ettei pikkulapsia päästetä vieraita eläimiä koskemaan valvomatta.

Poniratsastusta piti käydä erikseen kyselemässä ja innokkaita ratsastajia olikin jonoksi asti! Vauhtiveikko ihastui Makaroni-ratsuun ja olisi varmasti käynyt vielä useamman kierroksen ratsastamassa. Poika naureskeli ihastuksissaan ponin selässä, vaikka itse epäilin suostuuko edes kyytiin nousemaan.



2 kommenttia:

  1. Kivan näköstä kyllä, meki ollaa aiottu monesti käydä siellä, jospa sitä ehtis vielä tälle kesää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava seikkailupaikka vilkkaalle taaperolle ja vanhemmillekin lapsille! Poniratsastus oli retken kohokohta, kannattaa ajoittaa vierailu sen ajat huomioiden.

      Poista