tiistai 31. maaliskuuta 2015

Charlie Banana -taskuvaippa testissä

Charlie Banana valmistaa kaikkea mahdollista kestovaippoihin liittyvää. Taskuvaippoja koon mukaan ja yhdenkoon säädettäviä taskuja kauniissa väreissä ja upeissa kuoseissa, harkkahousuja, vaippapusseja joka kokoa, vaippojen pesuainetta, pestäviä liivinsuojia ja pikkuhousunsuojia.

Vaippoihin saa hamppu-puuvillaimuja ja jopa kertakäyttöimuja. Koko valikoimaa voi käydä ihastelemassa Charlie Banana -verkkosivuilla. Lupaavat lähettää Suomeenkin.



Meillä on ollut puolisen vuotta käytössä yhdenkoon taskuvaippoja pari kappaletta. PUL-kangas on kiiltävä, pehmyt ja ohut. Sisäpuolen fleece on hyvin peseytyvä ja ihanan pehmyt, ja ennen kaikkea se pitää vauvan ihon kuivana!

Charlie Bananan yhdenkoon taskuvaipan kokosäätö tapahtuu jalkojen kuminauhoja kiristämällä tai löysäämällä. Pienimmillään vaipan saa koolle XS, joka on jo melko tiukka. Muita kokonumeroita S-L on aina pari, ikään kuin pienempi M-koko ja isompi M-koko. Kokosäätö toimii käytännössä yllättävän hyvin noinkin yksinkertaiseksi systeemiksi ja vaippa istuu takuulla aina hyvin päälle.


  Vasen on kokoa XS ja oikea säädetty kokoon L

Ympärystää säädetään eteen käännettävillä siivekkeillä, joissa on kummassakin kolme neppiä. Kiinnityksessä on riittävästi säätöä aivan pikkuisellekin vaipan käyttäjälle. Nepit ovat jämäkän oloiset ja toimivat. Pienen miinuksen annan siitä, että kaikkien kolmen nepin sattuminen oikeaan vastakappaleeseen vaatii hieman keskittymistä.

CB:n taskunsuu on vaipan etuosassa. Mitään merkitystä sillä ei ole, onko tasku auki edestä vai takaa. Tässä tapauksessa se johtunee vain siitä, että kokoa säätävät systeemit ovat edessä. Vaipan takana ne painaisivat ikävät jäljet peppuun.




CB istuu todella hyvin päälle. Se on sironmallinen, jopa hieman kapea haarovälistä. Vauhtiveikon ollessa parin kuukauden ikäinen Charlie Banana oli suosikkivaippani! Se oli mielestäni parhaan mallinen ja pidin sisäpuolen pehmeästä fleecestä.

Näin puolivuotiaalla vaippapepulla CB menee lyhyen vaihtovälin vaippana (noin puolitoista tuntia) hyvin ja on meillä jatkuvasti pesussa eli käytössä, vaikka ei tämän hetken suosikki olekaan. Vaippaan tuntuu hankalalta löytää lisäimuja tai parempia imuja, koska se on pikkuisen kapeampi haarovälin kohdilta kuin valtaosa muista taskuvaipoista. Ehkäpä joku päivä hankin jostain Charlie Bananan omia hamppuimuja! Harva pärjää muutenkaan minkään taskuvaipan omalla mikrokuituimulla koko vaippaikää, vaan niitä tulee päivitettyä lapsen kasvaessa.

Charlie Banana on hinta-laatu -suhteeltaan erinomainen vaippa ja ainakin meidän vaippavarastoon tervetullut lisä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti