Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalmistelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalmistelut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenteritunnelmia


Pian ollaan jo joulukalenteriluukkujen puolivälissä! Vauhtiveikon Mailegin tonttukalenterissa on ollut pääasiassa tarroja, joita ostin neljä eri settiä ja olen saksinut muutaman tarran päiväosioiksi. Tarroja liimaillaan isoon kartonkikuuseen ja se alkaakin olla jo melko hienoksi koristeltu! Tämä oli mukava idea ja luulenpa, että tästä voisi hyvinkin tulla meille uusi jouluperinne.


Joulukalenteriyllätyksenä on ollut myös kaksivuotiaille tarkoitettu värityskirja ja vahavärit. Kirja löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta ja siinä on mukavat yksinkertaiset kuvat.

Oma projektini on ollut Taimitarhan kalenterisukat, jotka alkavat jo näyttää aika kivoilta. Värivalinnatkin miellyttävät vielä, vaikka kahdella värillä olisikin päässyt aika paljon helpommalla.


Ekolöytöjä -Facebook-ryhmässä oli heti ensimmäisenä päivänä huippualessa Onnikkaan Hertat ja MiniHertat. Hertta-tiskiliinoja kehuin jo aikasemmin "Tehdään rätistä asiaa" -postauksessa ja niitä päätyikin ostoskoriin kolme suosikkikuosia! MiniHertat pääsevät meillä kestotalouspapereiksi, kuva löytyy aivan postauksen ylhäältä. Meidän vanhat ovat olleet melko surkeita rääsyjä ja nämä uudet upeat Onnikkaat ovat keittiöliinojen luksusta! Ostin myös poistohinnalla punaisen BambuHertan. Näin räkänokka-aikaan nämä ovat loistavia pakkaspäivien ulkoilureissuille! Ennen käyttöä liinat pysyvät toppatakin taskussa tai käsilaukun pohjalla puhtaina Kätkössä.






keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Meidän perheen joulukalenterit

Joulukuu alkaa aivan än yy tee nyt! Joulun tuloa odotetaan meidän perheessä joulukalentereiden avulla, mutta meillä ei mitään suklaakalentereita olekaan.


Vauhtiveikon oma Mailegin tonttutalo toimittaa koko perheen joulukalenterin virkaa! Tonttutalon vasemmassa laidassa on kunnon kokoinen kaappi, mihin piilotetaan pienet tai vähän isommatkin yllätykset. Kaapin ovi on liitutaulumaalia ja tonttutalon mukana tulee päiväyksen kirjoittamista varten valkoinen liitu. Vauhtiveikolle laitan yllätyksiksi tarroja, piirustuskyniä, piparimuotin, rusinoita, kirje Joulupukilta... Maileg tuo joulun tullessaan, tässä tapauksessa aivan kirjaimellisesti!


Meidän perinteenä on ollut Veikkauksen Joulukalenteri-arvat ja tänäkin vuonna niitä on kaikille omat. Viime vuonna sovittiin, että Vauhtiveikko saa isoimman voiton itselleen ja joulun jälkeen kävimmekin ostamassa ison Brion junasetin pojalle!


Facebookissa odotan eniten Taimitarhan Joulukalenteria, missä paljastetaan päivittäin polvisukkien ohjetta eteenpäin. Minä teen omani vaaleanharmaalle pohjavärille kolmella eri kuviovärillä vuorotellen.

Facebookissa seuraan myös Kestovaippayhdistyksen kalenteria, Jolien joulukalenteria sekä Ekolöytöjä-joulukalenteria.


lauantai 19. marraskuuta 2016

Tontulle tonttulakki

Ihanaa, joulu tekee jo tuloaan! Tällä viikolla olikin jo oikein kunnon talviset kelit - pikku pakkasta, kunnon lumisadetta ja kuuraiset puut. Nyt on plussakeliä luvattu koko tulevaksi viikoksi ja maisema on kaikkea muuta kuin jouluinen.

Minä olen jouluihminen isolla jiillä! Tykkään laittaa joulukoristeita ja -valoja, viihdyn ihmispaljoudessa kaupungilla, vaikka nykyään tuleekin yhä useammin tilattua lahjoja verkkokaupoista. Poltan paljon kynttilöitä, syön tähtitorttuja kyllästymiseen asti ja innostun joululahjoista kuin lapsi konsanaan!


Jo vuosia olen jo haaveillut kunnon tonttulakista, mutta lahjattomana ompelijana en ole täydellistä lakkiani saanut toteutettua. Tonttulakissa pitää olla jokin upea kangas, ylipitkä häntä ja päässä komea tupsu. Siihen ei kuulu resoria reunaan eikä reunassa saa myöskään olla mitään ommelta. 

Lokakuun lopulla huomasin sattumalta Ella ja Susi -Facebook-sivuilla kuvan uusista PaaPiin joulukankaista. Meinasin hörpätä kahvit väärään kurkkuun: "Nyt minä saan Täydellisen Tonttulakkini!" Riina onnistui summaamaan kaikki toiveeni yhteen tonttulakkiin ja täytyy myöntää, että tämä on tyrmäävin tonttulakki kautta aikain! Kaunis joulukangas ja melkein napaan asti yltävä häntä!



Tilasin myös omalle pikkukaverilleni tonttulakin samasta Myyryn karkkikepit -trikoosta sekä itselleni ruttupipon Seppele-trikoosta. 

Kiitos Riinalle unelmieni toteuttamisesta! Minulla on vain yksi pieni ongelma: pitääkö naapurit aivan seinähulluna jos sen ottaa jo käyttöön?!