lauantai 19. marraskuuta 2016

Tontulle tonttulakki

Ihanaa, joulu tekee jo tuloaan! Tällä viikolla olikin jo oikein kunnon talviset kelit - pikku pakkasta, kunnon lumisadetta ja kuuraiset puut. Nyt on plussakeliä luvattu koko tulevaksi viikoksi ja maisema on kaikkea muuta kuin jouluinen.

Minä olen jouluihminen isolla jiillä! Tykkään laittaa joulukoristeita ja -valoja, viihdyn ihmispaljoudessa kaupungilla, vaikka nykyään tuleekin yhä useammin tilattua lahjoja verkkokaupoista. Poltan paljon kynttilöitä, syön tähtitorttuja kyllästymiseen asti ja innostun joululahjoista kuin lapsi konsanaan!


Jo vuosia olen jo haaveillut kunnon tonttulakista, mutta lahjattomana ompelijana en ole täydellistä lakkiani saanut toteutettua. Tonttulakissa pitää olla jokin upea kangas, ylipitkä häntä ja päässä komea tupsu. Siihen ei kuulu resoria reunaan eikä reunassa saa myöskään olla mitään ommelta. 

Lokakuun lopulla huomasin sattumalta Ella ja Susi -Facebook-sivuilla kuvan uusista PaaPiin joulukankaista. Meinasin hörpätä kahvit väärään kurkkuun: "Nyt minä saan Täydellisen Tonttulakkini!" Riina onnistui summaamaan kaikki toiveeni yhteen tonttulakkiin ja täytyy myöntää, että tämä on tyrmäävin tonttulakki kautta aikain! Kaunis joulukangas ja melkein napaan asti yltävä häntä!



Tilasin myös omalle pikkukaverilleni tonttulakin samasta Myyryn karkkikepit -trikoosta sekä itselleni ruttupipon Seppele-trikoosta. 

Kiitos Riinalle unelmieni toteuttamisesta! Minulla on vain yksi pieni ongelma: pitääkö naapurit aivan seinähulluna jos sen ottaa jo käyttöön?!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti