perjantai 9. lokakuuta 2015

Uudistunut Albert sekä muita jenkkiherkkuja

Näin kestovaippaviikon kunniaksi postissa tulikin sopivasti aiheeseen liittyvää tavaraa USA:sta. Nostetaanpa heti alkuun kissa pöydälle, jos joku harkitsee tilaavansa halvalla vaippoja Jenkeistä. Viidentoista dollarin vaipan hinta noin tuplaantuu postikulujen, ALV:n ja tullimaksujen jälkeen, matka kestää kolmisen viikkoa ja näiden tilaaminen omaan eurooppalaiseen osoitteeseen ei edes onnistu. En suosittele.

Tällä viikolla on ollut jos jonkinlaista teemapäivää, kuten heti alkuun mainittu Kestovaippaviikko. Energiansäästöviikon kunniaksi pyykinpesukoneen pumppu teki stopit. Koirien pumput sentään vielä pelaa, vaikka nyt oli myös Eläinten viikko. Tänään 9.10. on Roosa nauha -päivä. Tälle viikolle sattuu myös Vauhtiveikon yksivuosissyntymäpäivä!


Postissa tuli melko kirjaimellisesti koko kassillinen karkkia! Suurin osa tilaamistani tuotteista on sellaisia, mitä ei Suomessa kukaan myy. BumGenius  4.0 -taskuvaippoja tuli neljä eri väriä, Genius-kassi, Martin -t-paita ja kuvassa aivan ylhäällä vihreä Chico Flip-harkkahousupaketti.


Näille keräilykuosisille vaipolle valmistetaan oheistuotteita, jotka ovat ainakin minun mielestäni melkoisen suloisia! Yllä olevassa kuvassa on Carroll-sarjan puuvillakassi, kaveriksi kuvaan laitoin vaippakoristamme saman sarjan vaipan. Nätti kuin mikä! Kassi jää mukavaksi muistoksi sitten, kun itse vaipoille on aika heittää hyvästit.


T-paitakin on Limited Edition -vaippojen oheistuotteita. Kuvassa yksi suosikeistani Martin-vaippa ja paketissa tullut paita.


Olemisen ja tarpeen filosofiaa voi käydä lukemassa heinäkuisesta postauksesta: "Montako Bummaria tarvitaan?" Kysymystä voitaisiin jo muokata uudelleen: "Voiko vaippoja olla liikaa?" No ei, ei niitä voi! Neljä väriä BumGenius 4.0 -taskuvaippaa olivat tilauksessa mukana: Dazzle, Sassy, Bubble ja Albert. Bubble on hyvin hyvin vaalea violetti, Dazzle on tuttu violetti Patch-kuosista ja tätä Sassy-väriä olen ihastellut jo pitkään!

Cotton Babiesin tilauksissa on aina mukana söötti "You are one good mom" -kortti. Miehiäkin on tietenkin muistettu, sillä kortin toisella puolella lukee "You are one good dad". Nämä kiitoskortit viimeistelevät mukavasti tilauksen. Kortti on kiva saada ja ainakin meillä se päätyy jääkaapin oveen toviksi mainostamaan kahvivieraille firmaa. Vink vink vaan kaikille suomalaisille yrittäjille!

Ja nyt se suuri paljastus: Albertin kuosi on muutettu! Muutos tapahtui melko tarkkaan kuukausi sitten: yhtäkkiä jenkkikaupat myivätkin vain uutta Albertia ja vanha oli joka paikasta loppunut. Molemmat Albertit näyttävät nopealla vilkaisulla samalta, ylläolevassa kuvassa on vasemmalla vanha Albert ja oikealla uusi Albert. Huomaathan, miten täydellinen kuvion sijoittelu tässä uudessa Albertissa on! Vauvanörtti on ihan just prikuulleen keskellä takapuolta - kyllä minä olenkin tyytyväinen!

Lopuksi vielä vink vink BumGenius-faneille. Jos joku on haaveillut hankkivansa vanhan Albertin itselleen, nyt on aika toimia! Vanhaa printtiä ei enää valmisteta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti