perjantai 17. kesäkuuta 2016

Pyöräkärry ja valinnanvaikeus

Voin myöntää, että voin olla välillä melkoinen pähkäilijä. Saatan hautoa pitkäänkin joitain ostoksia ennen kuin olen varma, että saan varmasti hinta-laatu -suhteeltaan parasta. Koska raha ei kasva puussa, täytyy kalliita ostoksia miettiä hieman tarkemmin ennen ostopäätöstä. Pyöräkärry on meille jo ostettu ja kerron nyt hieman valintaperusteita. Mikä kärry ostettiin ja miksi päädyimme juuri tähän malliin.

Pyöräkärryn toivottiin olevan kevyt, laadukas ja helppokäyttöinen. Jo alkumetreillä päätin, että kärryssä tulee olla jousitus. Jousitus puuttuu useista malleista, mutta jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen että tässä päätöksessä pysyttiin. Jo hyväkuntoisella pyörätiellä jousitus tuntuu työskentelevän jatkuvasti, jotta pienellä matkustajalla on mukavat kyydit.

Hämmentävää hinnoittelupolitiikkaa
Ensin, kun olin tutustunut hieman pyöräkärryihin, ajattelin että meille tulisi joko Croozer tai Thule Chariot Cougar. Molemmat ovat erittäin suosittuja kärryjä ja yksi työkaverini on pitänyt omasta Croozeristaan kovasti. Yhtenä hyvä vaihtoehtona olisi ollut myös Burley. Croozerista on tullut markkinoille upgrade-malli Croozer Plus, mistä löytyy mm. jousitus ja automaattiset valot. Minun mielestä on kuitenkin hämmentävää, että periaatteessa samasta Croozer Plus -vaunusta saa maksaa valmistusvuodesta riippuen 650,- tai 700,- tai 800,-. Nähtävästi pelkät ajovalot nostavat hintaa satasen? Liian sekavaa, jään pois tästä kyydistä! 

Thule eli Chariot
Jäljelle jäi siis Chariot Cougar. Youtubessa on hyviä videoita tästä suosikkimallista ja Cougarissa vaikuttikin olevan kaikki yksityiskohdat loppuun asti mietittyinä. Valmistaja on hyvässä maineessa, Cougar on suosittu malli ja helppo valinta. 

It's in the details
Tutkaillessani kärryjä huomasin erään toisenkin Thulen mallin: Corsaire. Siinä oli mielestäni tilavamman näköinen matkustamo ja nätimmät värit! Mitat ja paino on Cougarissa ja Corsairessa aika samoissa, mutta Corsairen pyöreämpi muotoilu ja kiinteä, suojattu tavaratila veivät voiton. Mielestäni Cougar on enemmän juoksijoiden kärry, kun taas tällaisille pikkuisen pullukoille pyöräretkeilijöille Corsaire sopii tyyliltään paremmin. Epäilemättä olisin ollut aivan tyytyväinen myös Cougariin, sehän on mitä parhain pyöräkärry!

Corsaire maksaa suomalaisessa verkkokaupassa 800,- Niinpä en voinut vastustaa, kun huomasin Holland Bike Shopissa saman kärryn 650 eurolla. Asiakaspalvelu vastasi nopeasti kysymyksiin ja alle viikossa tilauksesta kärry oli jo meillä. Vau, tähän ei pysty kaikki suomalaisetkaan verkkokaupat! Samaan tilaukseen otin myös pyörään asennettavan lisäosan, jotta kärryä voi vetää molempien vanhempien pyörillä.

Näin jälkeenpäin olen myös kiinnittänyt huomiota, että Croozerit ovat todella matalia ja kärryn korkeuskin näyttää hieman vaihtelevan valmistusvuoden mukaan (2015 Kid-malli 85 cm, 16 Kid 89 cm, 16 Plus 91 cm). Muutaman vuoden vanhan Croozerin ja oman Corsairen korkeusero on noin 25 cm ja se on aika paljon se!

Meidän Corsaire on ollut lähes jokapäiväisessä käytössä nyt pari kuukautta. Corsairesta luvassa tarkempi arviointi myöhemmin, mutta voin jo paljastaa, että me ollaan nykyään aivan koukussa pyöräilyyn! Jää kuulolle tai klikkaa tunnistetta "Thule Chariot Corsaire".


3 kommenttia:

  1. Minkäikäinen kyytiläinen teillä on? Oon yrittänyt selvitellä, kuinka pienen kärryyn voi ottaa kyytiin, mutta missään sitä ei suoraan kerrota :(

    Johonkin kärryihin on vauvoille lisäosana istuimia, mutta sitten kuitenkin varotellaan että vaunuun tuleva tärinä ei ole hyväksi ihan pienelle.

    Haaveissa oli, että syksyllä olisi puolivuotiaan kanssa voinut jo ajella, mutta taidetaan jättää suosiolla ensi kesään. On sitten jo isompi ja osaa istuakin tukevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meidän kyytiläinen on nyt 1v. ja 8 kk. Ne vauvojen lisäosat on ymmärtääkseni tarkoitettu siihen käyttöön, jos haluaa esim. korvata kärryllä tuplarattaat kokonaan. Jossain törmäsin itse ajatukseen, että alle puolivuotiasta ei saisi laittaa pyöräkärryyn, mutta en tähän hätään muista, mistä lähteestä tämä on peräisin...

      Oletko Facebookin Perhepyöräily-ryhmässä? Siellä on ainakin sivuttu aihetta muutamaan kertaan!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Täytyy käydä liittymässä tuohon ryhmään :)

      Poista